José Saramago: Oikukas kuolema

Oikukas kuolema on ensimmäinen lukemani José Saramagon kirja, ja minusta tuli fani välittömästi! Vähän jännitin Saramagon tyyliä etukäteen, kun olin kuullut että hän käyttää todella pitkiä lauseita eikä kauheasti välitä välimerkeistä tai isoista alkukirjaimistakaan... Tottahan se on, Saramagon tyyli ei ehkä ole äidinkielenopettajan unelma, mutta mainiosti se toimii, kunhan lukija sen verran jaksaa keskittyä, ettei ajatus katkea kesken lauseen. Portugalinopintoni ovat siinä vaiheessa, että osaan esitellä itseni, tilata baarissa oluen ja kysyä missä on apteekki, joten ihan vielä en lähtisi Saramagoa lukemaan alkukielellä, mutta ehkä jonain päivänä...

Eräänä uudenvuodenpäivänä nimeltä mainitsemattomassa kuningaskunnassa kukaan ei kuole. Eikä sitä seuraavana päivänä, eikä seuraavanakaan. Kuolema on päättänyt pitää taukoa työstään. Tilanne jatkuu viikkoja ja kuukausia, sairaalat ja vanhainkodit pursuvat kuoleman rajalla keikkuvia ihmisiä, hautaustoimistot ovat konkurssin partaalla, perheet ja tilanteessa bisnesmahdollisuuden näkevä maphia salakuljettavat ihmisiä valtion rajojen yli naapurimaihin kuolemaan, koska niissä kuolema yhä hoitaa hommansa.

Sitten kuolema, tai tuoni, jota nimeä hän itsestään käyttää, palaakin takaisin hoitamaan virkaansa, mutta ilmoittaa uudesta käytännöstä: tästä lähtien jokainen kuoleva henkilö saa viikon etukäteen kirjallisen ilmoituksen tulevasta kuolemastaan. Näin ihmisillä on aikaa järjestää asiansa, sopia riidat, tehdä perinnönjako. Ihmisiä alkaa taas kuolla normaaliin tahtiin ja tuoni hoitaa työnsä kunnialla, kunnes hän kohtaa ongelman: yksi kirje palaa aina hänen pöydälleen, ikään kuin posti ei tavoittaisi vastaanottajaa. Tuonen pitää lähteä selvittämään, kuka on tämä kuolemaa uhmaava kuolevainen.

Kirjan alkupuoli on tarkkaa ja piikikästä yhteiskunnallista satiiria, mutta loppupuolella tarina muuttuu henkilökohtaisemmaksi (jos nyt tuonesta voidaan puhua henkilönä...). Tuonesta tuli minulle mieleen Terry Pratchettin mainio Viikatemies, vaikka tässä tuoni onkin nainen ja Viikatemiehessä (ainakin muistaakseni) selvästi miespuolinen hahmo. Molemmat ovat kuitenkin hyvin hauskoja hahmoja, eivätkä kovinkaan pelottavia - vai johtuukohan juuri kuolemanpelosta se, että Kuolemasta tehdään usein jotenkin koominen hahmo? No, onhan se kaapuihin pukeutuva ja viikatetta kanniskeleva tyyppi aika huvittava, ainakin niin kauan kun ei osu omalle kohdalle.

Oikukas kuolema on Saramagon itsensä mukaan jatkoa Kertomukselle näkevistä. Pitääkin lukea se seuraavaksi, ja muuhunkin Saramagon tuotantoon pitää ehdottomasti tutustua.