Marja Leena Virtanen: Aida

Marja Leena Virtasen Aidassa on samantapainen asetelma kuin syksyllä lukemassani hienossa Kirjeitä kiven alle -romaanissa: neljä naista, samaa sukua, eri sukupolvea. Aidan päähenkilö ja kertoja on Irene, joka on nuorena kouluttautunut lastentarhanopettajaksi  mutta jäänyt sitten kotiin hoitamaan lapsia lääkärimiehensä Henrikin huolehtiessa perheen elannosta. Irenen äiti Senja asuu palvelutalossa, ja Irene käy häntä tunnollisesti katsomassa, vaikka äiti on katkera ja paha suustaan, Henrikin mukaan jopa luonnevikainen. Irenellä ja Henrikillä on kaksi jo aikuista tytärtä, Hanna ja Sarita. Tarina alkaa, kun Irenestä tulee isoäiti: Hanna saa pitkän yrittämisen ja hedelmöityshoitojen jälkeen tyttären, jonka nimeksi tulee Aida.

Virtanen kuvaa taitavasti äitien ja tyttärien suhteita ja naiseuden tuomia paineita. Erityisesti paineista kärsii Irene, joka yrittää suoriutua tunnollisesti joka rintamalla: äitinä, tyttärenä, mummona ja aviopuolisona, ja työelämääkin haluttaisi vielä kokeilla. Irene oli minusta aika rasittava tyyppi kaikessa tunnollisuudessaan ja miellyttämisenhalussaan, seuraavan sukupolven naiset Hanna ja Sarita vaikuttavat jo reippaammilta ja rohkeammilta. Muista henkilöistä en oikein kunnolla saanut otetta, mutta se ei oikeastaan pahasti ehtinyt häiritä - tarina koukutti sen verran hyvin, että pieniä puutteita ei ehtinyt huomata. Henrik oli minusta kiinnostava, jotenkin ristiriitainen hahmo, samoin Senja, joka nyt jäi vähän karikatyyriksi kärttyisästä vanhuksesta. Toisaalta on ehkä hyvä, että sivuhahmoihin ei keskitytty liikaa, joten tarina ei jäänyt missään vaiheessa junnaamaan paikoilleen. Virtanen osaa viedä tarinaa niin, että sitä ei malta jättää kesken, vaikka mitään valtavia cliffhangereita ei lukujen lopuissa olekaan.

Aida on hieno romaani, enkä lukiessa mitenkään kiinnittänyt huomiota siihen, että se on Virtasen esikoisteos. En siis havainnut minkäänlaista alkukankeutta tai kokemattoman kirjailijan kömpelyyttä. Vaikea sanoa kumpi on parempi, Aida vai Kirjeitä kiven alle, molemmista olen tykännyt todella paljon. Ehkä sen verran eroa niissä on, että Kirjeitä teki heti mieli lukea toiseenkin kertaan, mutta Aidassa ei välttämättä riittäisi pureskeltavaa toiselle kierrokselle.

Pidän kirjan kannesta. Se kuvaa osuvasti sitä, miten pieni Aida sitoo suvun jäsenet toisiinsa.

Marja Leena Virtanen: Aida (Tammi 2010)

265 sivua

Kansi: Anna-Mari Ahonen