Jenni Linturi: Isänmaan tähden

Antti Vallas on 79-vuotias dementoitunut sotaveteraani. Kun hän eräänä päivänä kiipeää katolle ja putoaa, ei silmissä vilahdakaan filminauhana koko elämä, vaan sotamuistot ajalta, kun hän palveli natsi-Saksan SS-joukoissa. Menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat, perheenjäsenet muuttuvat sotakavereiksi ja Antti joutuu kokemaan uudelleen asioita, jotka hän on koko sodanjälkeisen elämänsä yrittänyt aktiivisesti unohtaa. Antin serkku Kaarlo suhtautuu sotakokemuksiin toisella tavalla: hän on paikallisen veteraaniyhdistyksen puheenjohtaja ja siinä asemassa hyvin arvonsa tunteva. Suunnitelmissa on myös muistelmien kirjoittaminen. Antin kanssa Saksan joukoissa sotinut Erkki puolestaan ei pystynyt vaikenemaan mutta ei myöskään elämään muistojensa kanssa.

Jenni Linturin Isänmaan tähden ei ole varsinaisesti sotakirja, vaikka jonkin verran siinä taisteluita ja sotilaiden elämää kuvataankin. Jännää, että nuori (s. 1979) nainen on valinnut tällaisen aiheen esikoisromaanilleen. Linturi kyllä selvästi tuntee aiheensa ja kirjoittaa sotakokemuksista hyvin uskottavasti (tai ainakin riittävän uskottavasti minun tietämykseeni nähden). Myös vanhan Antin päänsisäisen sekamelskan kuvaus toimii hyvin. Voin kuvitella että juuri noin dementikon ajatus kulkee, poukkoillen kaukana menneessä, vain hetkellisesti selväjärkisyyden ja nykyhetken saarekkeelle osuen.

Kirjassa on paljon teräviä, hiottuja ajatuksia, joita jäin lukemisen välissä oikein erikseen miettimään:

Rohkeus oli loppujen lopuksi vain sitä, että vieressä oli joku joka ei ollut yhtä rohkea.

Kaikista valmiin maailman valmiista asioista vain toivo ei perinyt maksua.

Kaksinaismoraali oli kuitenkin moraalia, toisin kuin moraalittomuus, johon Antti ei aikonut enää sortua.

Pieneen hetkeen mahtui niin monta tunnetta, ettei yhtäkään niistä ennättänyt tuntea kunnolla.

Yksi asia minua kirjassa häiritsi: miksi niin monen Antin sotakaverin nimi oli Erkki? Varsinkin kirjan alkupuolella minulta menivät jatkuvasti Erkit sekaisin, myöhemmin heistä onneksi käytettiin enimmäkseen sukunimiä.

Pidän kirjan kannesta, jossa vanha mies istuu rapistuneen rakennuksen katolla synkännäköisten pilvien alla. Se sopii hyvin kirjan tunnelmaan.

Jenni Linturi: Isänmaan tähden (Teos 2011)

233 sivua
Kannen suunnittelu: Nina Leino