Enkeleitä, onko heitä?

Irlantilainen Lorna Byrne on nähnyt enkeleitä ja henkiä lapsuudestaan saakka. Enkelit ovat neuvoneet häntä, näyttäneet tulevaisuudessa tapahtuvia asioita ja auttaneet häntä auttamaan muita ihmisiä. Enkeleitä hiuksissani on Byrnen omaelämäkerta, jossa hän kertoo elämästään ja kohtaamisistaan enkeleiden kanssa.

Kirjaan olisi helppo suhtautua kyynisesti ja pitää Byrnen näkyjä vain osoituksena hänen jälkeenjääneisyydestään (kirjan mukaan lääkäri sanoi 2-vuotiaan Lornan äidille tytön olevan jälkeenjäänyt ja myöhemmin mainittiin hänen kärsineen oppimisvaikeuksista, mutta muuten jälkeenjääneisyyden laatua tai vakavuutta ei kirjassa kommentoitu). Minusta kyynisyys on älyllistä ja henkistä laiskuutta, sitä ettei viitsitä tai edes haluta ymmärtää jotain, joka on oman kokemuspiirin ulkopuolella ja sen vuoksi helposti leimattavissa huuhaaksi. Jos Lorna Byrne (tai kuka tahansa muu) kokee saavansa apua enkeleiltä ja käyttää kykyään vieläpä hyvään tarkoitukseen, auttaakseen muita ihmisiä, niin eihän se ole keneltäkään muulta pois, uskoi enkeleihin tai ei.

Jyrkimmät skeptikot tuskin tähän kirjaan tarttuvatkaan, mutta moni muu on niin tehnyt: kirja oli Irlannin myydyin tietokirja julkaisuvuonnaan 2008. Ilmeisesti siis tällaiset henkimaailman asiat kiinnostavat ihmisiä, vaikka moni ei ehkä uskalla julkisesti niistä puhuakaan. Lorna Byrnekin salasi näkynsä perheeltään, ja puolisolleenkin hän kertoi asiasta hyvin varovasti ja vähän kerrallaan.

Kirja ei ollut minusta erityisen hyvin kirjoitettu, ja varsinkin alussa Byrnen tyyli jotenkin ärsytti. Sitten kuitenkin tapahtui jonkinlainen koukuttuminen, ja luin kirjan melko nopeasti loppuun. Mitenkään erityisen mieleenpainuva se ei ollut, enkä usko että sen pariin tulee palattua, mutta jollain tavalla tarina kuitenkin kosketti, ja kyynelehdin useaan otteeseen lukemisen aikana.

Pidin erityisesti Byrnen (ja hänen enkeleidensä) avomielisyydestä, siitä, että enkelit eivät välitä uskontokuntien rajoista vaan jokaisella sielulla on suojelusenkelinsä, oli sielun "omistaja" sitten kristitty, muslimi tai ateisti. Byrnen kanta aborttiin oli (hänen katolisen taustansa huomioon ottaen) yllättävä: hän kertoo, että sielu tietää jo etukäteen, miten sen valitsemalle ihmiselle tulee käymään. Abortoidun sikiön sielu on siis tehnyt tietoisen valinnan lyhyestä maanpäällisestä elämästä, joten abortti ei sinänsä ole mitenkään väärin. (Katolisessa Irlannissa abortti on edelleen lailla kielletty ja se sallitaan vain niissä tapauksissa, kun äidin henki on vakavassa vaarassa.) Byrnen usko on siis hyvin suvaitsevaista eikä hän kirjassaan tuomitse mitään tai ketään, vaan korostaa useaan otteeseen, että maailma olisi parempi paikka, jos ihmiset vain kuuntelisivat enkeleitään.

Byrneltä on hiljattain ilmestynyt toinen kirja, Portaat taivaaseen. Sen verran tykkäsin tästä ensimmäisestä, että voisin tuon toisenkin lukea, jos se joskus vastaan tulee. Akateemisen kirjakaupan myyjäkin sitä jo minulle suositteli, kun ostin tämän esikoisen.