Saaren varjoissa

Ihana sunnuntai: olen koko päivän enimmäkseen lojunut riippumatossa lukemassa, juonut koivunmahlajuomaa ja syönyt ystävän pihasta poimittuja herukoita ja äärimmäisen herkullista kantarellirisottoa kera valkoviinin. Ihana kesä! Ja ihanuutta entisestään lisää se, että minulla on enää kaksi työpäivää ja sen jälkeen koko elokuu lomaa...aaah! Toivottavasti nämä ihanat aurinkoiset ja lämpimät säät jatkuvat vielä elokuussakin.

Olen menossa lomallani kaksi kertaa käymään Ruotsissa, mutta valitettavasti kumpikaan reissu ei suuntaudu Gotlantiin - sinne nimittäin tuli tarve päästä, kun luin Mari Jungstedtin Saaren varjoissa -kirjaa. Pitänee jonain tulevana kesänä ottaa Gotlanti reissulistalle, sen verran kauniilta ja kiinnostavalta paikka vaikuttaa!

Kaksi isovanhempiensa luona Gotlannissa lomailevaa pikkutyttöä löytävät lempihevosensa Pontuksen tapettuna ja pää irti leikattuna. Poliisi on ymmällään rikoksen suhteen, kuka nyt haluaisi tappaa viattoman ponin ja vielä varastaa sen pään? Vähän myöhemmin hollantilainen arkeologiopiskelija katoaa, ja hänen ruumiinsa löytyy metsästä pahoin silvottuna. Kun vielä kunnallispoliitikko löytää vajastaan seivästetyn hevosenpään, alkaa vaikuttaa siltä että saarella liikkuu rituaalimurhaaja.

Saaren varjoissa on kolmas osa Mari Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvasta dekkarisarjasta. Aiemmat osat ovat Kesän kylmyydessä ja Meren hiljaisuudessa, mutta niitä en ole lukenut. Se ei onneksi haitannut juonen seuraamista, sillä vaikka henkilöillä oli edellisien kirjojen pohjalta historiansa, heidän suhteitaan selitettiin sen verran, että uusikin lukija pysyi hyvin kärryillä. Alussa tosin tuntui, että henkilöitä on kamalan paljon ja heistä oli vähän vaikea pysyä kartalla, mutta tarinan edetessä se ei enää haitannut.

Kirja oli mukava kesädekkari, ei mitenkään kauhean jännittävä tai koukuttava, mutta silti riittävän kiinnostava, että sen lukemisesta nautti. Murhaajan tosin arvasin jo aika varhaisessa vaiheessa, mutta sekään ei haitannut, koska ihan varma asiasta en ollut ennen kuin epäilykseni lopussa vahvistui. Tarina sijoittuu Gotlannin kesään heinä-elokuulle, joten ajankohdaltaankin se oli oikein sopiva juuri tähän hetkeen - oli helppo kuvitella komisario Knutas hikoilemaan helteisessä säässä. :)

Gotlanti on kirjassa kuvattu niin idylliseksi ja ihanaksi paikaksi, että sinne pitää kyllä päästä käymään. Olen haikaillut jo vuosia myös Ahvenanmaalle matkustamisesta, joten pitäisiköhän ottaa ensi kesän reissusuunnitelmiin Itämeri island hopping? Siihen voisi liittää vaikka Viron Saarenmaankin...