Laura Honkasalo: Eropaperit

Köyhistä ja kurjista olosuhteista lähtöisin oleva Sinikka tapaa 60-luvun lopulla Joukon, varakkaan helsinkiläisperheen pojan, jonka vanhemmilla on kesähuvila saaressa. Siellä vietetään onnellisia ja aurinkoisia kesiä kalastaen ja veneillen, Joukon vanhemmat ottavat Sinikan kuin omaksi tyttärekseen ja etenkin Joukon äidistä Leeasta tulee Sinikan hyvä ystävä. Nuoripari menee naimisiin ja saa kaksi lasta, Sinikka tuntee vihdoin kuuluvansa johonkin. Kunnes esikoistytär Saran ollessa 6-vuotias tulee avioero, isän uusi naisystävä ja repivät riidat huoltajuudesta ja tapaamisoikeuksista.

Vuonna 2009 Leea makaa sairaalassa vanhana, yksinäisenä ja masentuneena. Perheidylli on särkynyt, omat lapset eivät käy katsomassa, ainoa joka jaksaa välittää on ex-miniä Sinikka.

Laura Honkasalo kertoo tarinaa ajassa edestakaisin siirtyen ja monen kertojan silmin. Tapahtumat aukeavat lukijalle vähitellen kolmen eri sukupolven naisien, Leean, Sinikan ja Saran kokemina. Suvun miehet ovat vähemmän esillä: Leean mies Klaus on lähes aina töissä, Jouko uuden naisensa lumoissa ja Saran veli Tomi vielä liian pieni ymmärtämään. Välillä asetelma tuntui vähän puolueelliseltakin - Jouko kuvattiin todella idioottimaisena ja itsekkäänä, Sinikkaan suhtauduttiin lempeämmin. Jotenkin minun oli vaikea uskoa, että Joukon ja hänen naisystävänsä kaltaisia ääliöitä voisi olla olemassa, mutta kylläpä heitä varmasti (ja valitettavasti) on. Mies tuntui olevan täysin uuden naisensa vietävissä eikä osannut ajatella lastensa parasta yhtään. Tosin 70-luvulla kasvatusperiaatteetkin olivat varmaan aika erilaisia kuin nykyään, eivätkä avioerot olleet yhtä yleisiä, joten lapsia ei erotilanteissa osattu ottaa huomioon samalla tavalla kuin nykypäivänä.

Lapsia tosiaan kävi sääliksi kirjaa lukiessa. Honkasalo on mielestäni onnistunut hyvin kuvaamaan Saran tunteita kahden kodin välillä roikkuessa, kun isä haukkuu äitiä ja äidin äänestä kuulee että hän vihaa isää, ja kun isä kieltää menemästä mummon luo mutta äiti vie lapset sinne kuitenkin, ja  kun isän luona ei saa pitää äidin ostamia vaatteita eikä leikkiä äidin ostamilla leluilla... kyllä siinä on pienellä lapsella pää sekaisin, kun ei ymmärrä mistä on kysymys ja kuitenkin haluaisi olla lojaali molempia vanhempia kohtaan. Olin yllättynyt kun googlaillessani huomasin, että kirja perustuu Laura Honkasalon omaan lapsuuteen. On mahtanut olla rankkaa kirjoittaa omista kokemuksistaan, mutta varmaan juuri siksi varsinkin Saran tuntemukset tuntuvat niin aidoilta.

Honkasalon teksti on sujuvaa ja mukavaa lukea, mutta jossain vaiheessa kirja alkoi tuntua vähän ylipitkältä, ikään kuin Joukon ja hänen naisystävänsä kauheudella ja tyhmyydellä olisi ihan vartavasten haluttu mässäillä - tai ehkä kirjailijan piti päästä purkamaan omia traumojaan oikein urakalla. Pienellä tiivistämisellä kirjasta olisi ehkä tullut parempi, mutta kyllä sen hyvin jaksoi lukea näinkin.

Kiitokset vielä kerran Sinisen linnan Marialle, jonka järjestämästä arvonnasta voitin tämän kirjan!