Ohittajilla on ihan väärä käsitys autosta. Se on kulkuneuvo eikä koti tai toimisto. Ei siellä puhuta puhelimiin, joista saa syövän, eikä räpläillä musiikkivehjettä kun ette tietenkään edes osaa arvostaa hanurimusiikkia vaan piipitystä. Te meikkaatte naamojanne, jotka eivät meikillä parane tai sitten te meikkaatte naamoja, jotka ovat valmiiksi hyvät. Te sytyttelette savukkeita, joihin muuten sivumennen sanoen myös kuolee, te juotte kahvia ratissa vaikka keittiönpöytä on sitä varten, ja emäntä kahvin keittämiseen. Mutta onko teillä naista tai miestä? Ei tietenkään, kun olette koko ajan vaihtamassa, ette pysty asettumaan, koko ajan odotatte että tulee vielä parempi.
Ilmoitan.
Ei tule.
Se ensimmäinen on aina paras. Auto ja nainen ja musiikki.
En muista milloin viimeksi olen nauranut ääneen kirjaa lukiessani, mutta
Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja sai minut hekottelemaan jatkuvasti ja välillä ihan ulvomaan naurusta. Mielensäpahoittajan, 80-vuotiaan suomalaismiehen, tuumailut ovat aivan hillittömän hauskoja! Alkujaan nämä turinat on tehty radioon kuunnelmasarjaksi, jossa lukijana on toiminut Antti Litja.
Jos mielensäpahoittajan avautumiset jäisivät vain erillisiksi ja itsenäisiksi tarinoiksi, vitsi alkaisi luultavasti aika pian kyllästyttää, mutta onneksi kirjasta muodostuu myös jonkinlainen kokonaisuus, yhtenäinen tarina. Vähitellen jatkuvan valituksen takaa alkaa hahmottua oikea ihminen, jota kohtaan alkaa tuntea sympatiaa, vaikka äijä päälle päin melkoinen jäärä onkin. Ei ole helppoa vanhalla miehellä nykymaailmassa, kun jouluaterialla tarjotaan kinkun sijasta kalkkunaa ja miniä lähettää ystävänpäiväkortteja, vaikkei appiukon kanssa pidä mikään ystävä olla.
Marjanpoimiminen on perkeleellistä touhua. Tuli semmoset sadat kerrat emännän kanssa lähdettyä marjapaikoille, ihan sama oliko sade tai sota. Meillä oli selvät suunnat, kumisaappaat ja oman väriset ämpärit. Kyllä en käytä koneita, sormipelillä rehellinen mies pärjää.
Metsässä pitää olla itikoita sillä tavalla, että koko ajan tekee mieli juosta karkuun ja kirota. Auringon pitää porottaa tuulipuku kuumaksi ja vesipullon pitää unohtua auton peräkonttiin. Oikein hyvällä marjareissulla hermot kiristyvät ihan sinne hilkulle, että seuraavaksi tulee avioero.
Tämä oli ensimmäinen lukemani Tuomas Kyrön kirja, mutta nyt pitää ehdottomasti tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti