Kirjan tarina on varmaan useimmille jo tuttu, mutta kerrataan silti lyhyesti: tarinan kertoja on 15-vuotias nigerialaistyttö Kambili. Hän on rikkaasta ja etuoikeutetusta perheestä, jonka isä on tunnettu hyväntekijä ja hurskas katolilainen. Kotona isä on kuitenkin äkkipikainen ja julma itsevaltias, joka tekee lapsilleen tarkat lukujärjestykset joiden mukaan heidän pitää aikansa käyttää. Toisaalta isä on hyvin rakastava ja lempeäkin, mutta hän ei hyväksy pieniäkään epäonnistumisia tai kurista lipsumista. Kambili ja hänen veljensä Jaja pääsevät muutamaksi päiväksi vierailulle isän siskon Ifeoma-tädin luo, jossa he pääsevät näkemään hyvin erilaista elämää ja uskonnollisuutta, ja alkavat ymmärtää että isän tapa elää ei aina ole se oikea.
Adichien kerronta on erittäin sujuvaa ilman mitään turhia kikkailuja, mikä tekee kirjasta nopean ja miellyttävän lukea. Kyseessä on kirjailijan esikoisteos, mitä ei välttämättä uskoisi, sen verran kypsää ja valmista teksti on. En ole lukenut Adichien myöhäisempiä kirjoja, joten en osaa niihin verrata, mutta jos esikoinen on näin erinomainen niin eivätköhän muutkin teokset ole tutustumisen arvoisia! Välillä minusta tosin tuntui, että tarinassa on vähän liikaakin aineksia: oli perheväkivaltaa, uskontoa, yliopistomellakoita, lehdistönvapauskysymyksiä ja muuta politiikkaa ja siihen päälle vielä Kambilin ihastuminen katoliseen pappiin. Vähän vähempikin olisi ehkä riittänyt kelpo tarinaan, mutta hyvä kirja Purppuranpunainen hibiskus on tällaisenaankin.
Luen varmasti jossain vaiheessa myös Adichien Puolikkaan keltaista aurinkoa, mutta sen jätän jonnekin hamaan tulevaisuuteen, sellaiseen aikaan kun olen unohtanut kaiken blogihehkutuksen ja voin löytää kirjan ihanuuden ilman valtavia ennakko-odotuksia. :)
Minä olen hieman säästellyt sekä tämän että Adichien uusimman suomennoksen, novellikokoelman Huominen on liian kaukana, lukemista juuri samoista syistä kuin sinä: kaikki blogihehkutus on niin voimakkaana mielessäni. Mutta sen tiedän, että tämän tulen joskus lukemaan. Ihastuin täysin Puolikkaaseen keltaista aurinkoa, joka on yksi parhaista viime vuonna lukemistani kirjoista.
VastaaPoistaOsut melkoisen dilemman ytimeen, joka varmasti mietityttää jokaista paljon lukevaa ja kirjallisuuskeskusteluja seuraavaa ihmistä: miten suhtautua kirjaan täysin avoimesti vailla ennakkoluuloja. Aika vaikeaa on! Muistan, kuinka minulle nuorena hehkutettiin, kuinka ihana ja itkettävä kirja Tuulen viemää on. Lukiessani odotin koko ajan, milloin se itkettävä osio tulee, eikä se tietenkään niin lukien tullutkaan. Kuitenkin olen kyynelehtinyt elokuvan ja kirjankin äärellä myöhemmin, kun en enää ole odottanut sitä. No, ehkä huono vertailukohta. Mutta jos jotakin kirjaa kovasti kehutaan, tulee helposti juuri kuvailemasi lukutunnelma, jossa odottaa huippua ja pettyy, kun tuleekin vain "tavallisen" hyvä. Suosittelen silti lämpimästi Adichien koko tuotantoa, Puolikas on minun suosikkini, mutta varmaan osittain siksi että aloitin siitä enkä ollut vielä kauheasti kehuja kuullut :)
VastaaPoistaOih, nyt miltei kaduttaa, että hehkutin. Mutta pidin tästä - en muuta voinut. Tämä on tämä bloggaamisen kaksiteräinen miekka...
VastaaPoistaKirahvi, ei toki haittaa että hehkutit, kyllähän niin pitää tehdä jos kirjasta tykkää! Oma vikani, kun luen muiden arvioita kirjoista ennen kuin olen itse lukenut ne ja muodostanut oman mielipiteen. :)
VastaaPoistaKirsi & Katja, näin se tosiaan on, helposti tulee odotettua liikaa jos muut ovat kirjaa kehuneet. Mutta toisaalta, jos ei seuraisi kirjablogeja niin jäisi taatusti monta hyvää kirjaa kokonaan löytämättä! Täytyy vaan jotenkin tasapainotella muiden arvioiden ja omien odotusten kanssa...
Suuret odotukset ovat tosiaan aika vaikea asia. Silti olen samaa mieltä, että kyllä bloggaajan kuuluu sanoa, jos todella pitää kirjasta, ja vastuu jää lukijalle. Hehkutuksilla on myös tärkeä tehtävänsä lukuintoa ja kirjojen myyntiäkin lisäävinä, mutta kyllä se on hyvällekin kirjalle tavallaan epäreilua, että ladattuihin odotuksiin on joskus lähes mahdoton vastata. Minullakin melkein suurimmat lukuelämykset viime aikoina (kun olen blogin vuoksi niitä enemmän pohtinut ja kirjannut ylös) ovat olleet sellaisia kirjoja, joista olen yllätyksekseni pitänyt kovasti vastoin monien muiden mielipiteitä.
VastaaPoista