Keskenjääneitä & huonosti luettuja

Joidenkin kirjojen suhteen pitää lopulta luovuttaa, kun lukeminen ei etene vaikka kuinka ponnistelisi. Tosin aika harvan kirjan kanssa jaksan nykyään oikeasti ponnistella. Ennen yritin lukea kaiken aloittamani ihan periaatteen vuoksi loppuun, mutta sittemmin olen todennut että maailmassa on liian paljon hyviä kirjoja, että aikaa olisi tuhlattavaksi huonoihin - siispä jätän nihkeästi etenevät opukset suosiolla kesken ja siirryn johonkin houkuttelevampaan.

Keskenjäänyt kirja ei välttämättä ole huono. Voi olla, että vain hetki on väärä, ja sama kirja kolahtaa sitten myöhemmin, ehkä eri elämäntilanteessa tai muuten vain erilaisella mielellä sitä lukiessa. Tosin aika harvoin tulee kerran keskenjäänyttä kirjaa yritettyä uudestaan, mutta esimerkiksi joitain klassikoita voisin kokeilla: ainakin Anna Kareninaa ja David Copperfieldia olen vuosia sitten yrittänyt lukea huonolla menestyksellä, ja ne ovat jääneet jotenkin kaihertamaan. Ehkä vielä jonain päivänä...

(On myös sellaisia kirjoja, jotka ensimmäisellä lukukerralla vievät täysin jalat alta ja tuntuvat parhailta kirjoilta ikinä, mutta kun niitä yrittää lukea myöhemmin uudestaan, ei pääsekään alkua pidemmälle ja ihmettelee että mikä tässä muka niin hienoa oli. Ne ansaitsisivat ehkä oman blogikirjoituksensa.)

Tässä pari kirjaa, jotka ovat ihan viime aikoina jääneet kesken tai tulleet luetuiksi vain sieltä täältä:

John Berendtin The City of Falling Angels. Olisin niin halunnut pitää tästä kirjasta, koska edellinen lukemani Berendtin kirja, Midnight in the Garden of Good and Evil, oli todella koukuttava "page turner" ja teki minuun valtavan vaikutuksen. Ja Falling Angelsin kansikin on niin kaunis! Mutta ei, ei vaan napannut. Kirja kertoo Venetsiasta ja venetsialaisista, mutta en päässyt niin pitkälle, että olisin löytänyt siitä jonkin yhtenäisen juonen. Mielenkiintoisia paikkoja ja persoonia Berendt on Venetsiasta löytänyt, mutta en vain jaksanut kiinnostua niistä tarpeeksi. En ole käynyt Venetsiassa eikä sinne matkustaminen ole suunnitelmissakaan (vaikka toki siellä olisi kiinnostavaa käydä joskus), joten minulla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa paikkaan, siksi tämä kirjakaan ei oikein koskettanut. Ehkä joku Venetsia-fani saisi tästä enemmän irti.

Myös tämän toisen keskenjääneen, tai pikemminkin sieltä täältä luetun kirjan kansi on minusta upea. Uhoa ja unelmia on kokoelma kulttuurintutkija Alice Echolsin kirjoituksia 1960-luvusta ja silloisten rotu- ja seksuaalikiistojen ja -mullistusten vaikutuksista nykypäivään asti (tai vuosituhannen vaihteeseen; kirja on julkaistu 2002).

Olen aikaisemmin lukenut Echolsin kirjoittaman Janis Joplinin elämäkerran Paratiisin arvet, ja siitä pidin valtavan paljon. Myös siinä Echols kirjoitti paljon 60-70-lukujen yhteiskunnallisesta murroksesta, ja sen perusteella ajattelin että jaksaisin Echolsin avulla perehtyä asiaan tarkemminkin. Enpä sitten kuitenkaan jaksanut: Uhoa ja unelmia -kirjassa mielenkiintoisimpia lukuja ovat juuri Joplinia ja muita rokkareita käsittelevät luvut, mutta muuten silloisen amerikkaisen yhteiskunnan ja politiikan läpikäyminen ei houkuttanut kovin tarkkaan lukemiseen. Naisten vapautusliike ja feministinen seksuaalipolitiikkakin ovat aiheina ihan kiinnostavia, mutta silti niistä lukeminen ei nyt vain ottanut sujuakseen. Ehkä osasyynä oli sekin, että kirja käsittelee nimenomaan USA:ta, joten, samaan tapaan kuin Berendtin Venetsian kanssa, tämänkin kirjan ongelmana oli etäisyys ja kosketuspinnan puuttuminen. Mutta Janis Joplinista, Lenny Kravitzista ja Joni Mitchellistä luin oikein mielelläni, ja toivon että Echols vielä joskus kirjoittaa Mitchellin elämäkerran (jota hän kertoo harkinneensa Mitchelliä haastatellessaan).

Aion jatkossakin silloin tällöin kirjoitella kesken jääneistä kirjoista, ja ajattelin myös tehdä blogiini välilehden, johon listaan luettujen lisäksi myös ne lukematta jääneet. Ne kertokoot omaa tarinaansa siitä, millainen kirjavuosi on ollut.