Tuomas Kyrö: Liitto

Löysin Tuomas Kyrön vasta ihan äskettäin, kun luin hillittömän hauskan Mielensäpahoittajan. En tiedä miksi en aikaisemmin ole tullut tarttuneeksi hänen kirjoihinsa, vaikka hyvin mielelläni luen nuorten kotimaisten kirjailijoiden tuotantoa. No, nyt on tämäkin virhe korjattu, ja Kyrön lukeminen jatkuu edelleen. Pidin nimittäin tästä toisestakin lukemastani Kyrön kirjasta, hänen kolmannesta romaanistaan Liitto (2005).

Eletään 1930-luvun loppupuolta pienessä Mollojoen kylässä. 18-vuotias Lyydia iskee uintikilpailuissa silmänsä kylän parhaaseen uimariin Urhoon. Lyydialla on kova kiire päästä pois kotoaan, julman ja väkivaltaisen isän valtapiiristä, ja muuten vähäsanaisen Urhon puheet Amerikkaan lähdöstä, hengityksenpidätyskisoissa menestymisestä ja oman sirkuksen perustamisesta lumoavat Lyydian. Hän alkaa odottaa lasta, naimisiinmenosta puhutaan, mutta sitten tulee sota ja Urho katoaa rintamalle pitkiksi ajoiksi. Lyydia muuttaa Urhon kotitaloon ja joutuu huolehtimaan talonpidon ohella myös vanhuudenhöperöstä anopista. Avuksi ilmaantuu Anna, Urhon sisko, joka on tavannut itsensä Adolf Hitlerin, mutta menettänyt sittemmin työpaikkansa ja asuntonsa kaupungissa poliittisen aktiivisuutensa tähden.

Kun lainasin kirjan kirjastosta, en ollenkaan hoksannut että se sijoittuu sota-aikaan. En ilmeisesti lukenut takakansitekstiä kovin tarkkaan, jotainhan olisi voinut päätellä siitä, että siinä mainitaan Hitlerin nimi. Siksi olin hiukan yllättynyt kun aloin lukea kirjaa, ja mielessä kävi jopa että onkohan tämä nyt ollenkaan minun kirjani, kun en yleensä kauheasti sota-ajasta kertovia kirjoja jaksa lukea. (Tosin luinhan ihan äskettäin Sami Hilvon Viinakortin, ja siitäkin tykkäsin kovasti.) Kyrön kerronta on kuitenkin niin sujuvaa ja kirjan rakenne koukuttava (tarinaa kerrotaan välillä Lyydian, välillä Urhon näkökulmasta, Annan tarina aukeaa pikkuhiljaa vanhojen päiväkirjamerkintöjen kautta), että lukeminen eteni reipasta tahtia ja todella viihdyin kirjan parissa.

Lukiessa mietin, kuinka paljon kirjailija on tehnyt taustatyötä kirjansa eteen. Tuntuu jotenkin uskomattomalta että minua pari vuotta vanhempi mies osaa kirjoittaa näin elävästi ja todentuntuisesti sota-ajasta. Nostan hattua! Kyrö on pompsahtanut kertaheitolla kotimaisten suosikkikirjailijoideni joukkoon, ihmettelen edelleen miten hänenkaltaisensa helmi on pysynyt ihan viime aikoihin asti minulta piilossa.

En löytänyt Liitosta juurikaan muita blogimerkintöjä. Olisi kiva kuulla mielipiteitä tästä kirjasta ja Kyrön tuotannosta muutenkin. Sana on vapaa kommenttilootassa!