So Much for That

Hups, on jo yli viikko edellisestä blogimerkinnästäni. Onneksi kaikki muutkin kirjablogaajat tuntuvat olevan kesälaitumilla, joten ei ole syytä potea huonoa omatuntoa laiskasta kirjoitustahdista. Ja onhan minulla syykin kirjoittamattomuudelle: olen lukenut! Hoksasin vasta kirjan loppumetreillä, että Lionel Shriverin So Much For That sopii viidelläsadallakolmellakymmenelläyhdellä sivullaan Satun 500+ -haasteeseen. Tulipa nyt sitten ihan vahingossa osallistuttua siihenkin.

So Much For That kertoo Shepistä ja Glynisistä, viisikymppisestä avioparista, joka on vuosikaudet suunnitellut oravanpyörästä hyppäämistä ja muuttoa johonkin trooppiseen paratiisiin. Varsinkin Shep on ideasta innoissaan; hän on käärinyt sievoisen omaisuuden myymällä menestyneen yrityksensä, tarkoituksenaan sijoittaa saadut rahat "Afterlifeen", leppoisaan elämään kaukana kaikesta. Firman myynnin jälkeen vuodet ovat kuluneet eikä unelma ole ottanut toteutuakseen, mutta nyt Shep on päättänyt repäistä: hän on ostanut lentoliput valmiiksi itselleen, vaimolleen ja teini-ikäiselle pojalleen, ja ilmoittaa eräänä iltana Glynisille, että joko he lähtevät kaikki tai Shep lähtee reissuun yksin.

Glynis vastaa, että ei käy: hänellä on todettu syöpä, ja hän tarvitsee miehensä työpaikan (saman firman, jonka Shep aikaisemmin omisti) tarjoaman sairausvakuutuksen, koska hoidot ovat kalliita.

So Much For That on taattua Shriveriä: kantaaottavaa, jopa vihaista, mutta hyvin mukaansatempaavaa ja välillä myös todella hauskaa (tosin Shriverin huumori on melko tummansävyistä). Tarinan henkilöhahmot ovat mainioita, ja heitä ihan kaipaa silloin kun pitää taukoa lukemisesta, vaikka osa heistä onkin aika raivostuttavia tyyppejä. Shep on kunnollinen, tunnollinen ja liiankin kiltti, Glynis taas hyvin voimakas luonne, joka ei päästä läheisiään (eikä lukijaa) helpolla. Shepin parhaan ystävän ja työtoverin Jacksonin suuhun Shriver on laittanut suurimman osan poliittisista kannanotoista ja yhteiskuntakritiikistä.

Jacksonilla ja hänen vaimollaan Carolilla on kaksi tytärtä, joista vanhemmalla on harvinainen neurologinen sairaus FD (familial dysautonomia, onkohan tälle suomenkielistä nimeä?). Nuoremmalle vanhemmat syöttävät lumelääkkeitä, koska hän ei halua olla erilainen kuin ystävänsä, joista suurimmalla osalla on lääkitys masennukseen, ADHD:hen tai johonkin muuhun. Jackson on melkoinen moottoriturpa, ja hänen puheripulinsa kautta tulee paljon suoraa palautetta niin Yhdysvaltojen sairausvakuutussysteemistä, lääketeollisuudesta kuin parkkipaikkojen puutteesta Manhattanilla.

Kirjan alkupuolella yhteiskunnallista kannanottoa on paljon, mutta loppua kohti tarina muuttuu pienemmäksi, henkilökohtaisemmaksi, keskittyen enemmän siihen kuinka vakava sairaus vaikuttaa Glynisin ja Shepin suhteeseen ja heidän lähipiiriinsä. Tarinan loppu on ehkä vähän liiankin ruusuinen tuntuakseen aidolta, mutta toisaalta tykkäsin siitä. Kirjassa käsiteltiin niin paljon raskaita, surullisia ja suututtavia asioita, että lopussa sekä kirjan henkilöt että lukija ovat ansainneet pienen onnellisuusboostin.

Loistava kirja Shriveriltä taas kerran. Jos pidit We need to talk about Kevinistä ja Post-Birthday Worldistä, niin pidät varmasti tästäkin.