tiistai 11. lokakuuta 2011

Blogitunnustus ja 8 omaa tunnustusta


Kiitos Liisalle Luetut, lukemattomat-blogiin tästä tunnustuksesta! Tunnustuksen saajan kuuluu kertoa itsestään kahdeksan satunnaista asiaa ja jakaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle blogille. Tämä on tainnut parin päivän sisällä jo kiertää lähes kaikki seuraamani blogit, joten en nyt nimeä erityisesti ketään, vaan omistan tämän kaikille teille rakkaille lukijoille ja kanssabloggaajille. :)

Ja sitten ne kahdeksan tunnustusta:

1. En katso tv:tä juuri koskaan, voisin helposti luopua koko laitteesta. Jos nykyinen töllöni tai digiboksini hajoaa, tuskin ostan uutta.

2. Asun leffateatterin vieressä, joten leffaan on helppo lähteä vaikka vartin varoitusajalla. Harmi vaan, että Finnkinon ohjelmistossa jyräävät isot jenkkispektaakkelit, mielelläni näkisin enemmän pieniä, persoonallisia elokuvia eri maista.

3. Olen harrastanut joogaa noin kahdeksan vuotta, mutta en silti ole mitenkään kovin notkea. Notkistumista on tapahtunut ehkä enemmän henkisellä puolella.

4. Toivoin 10-vuotissyntymäpäivälahjaksi kirjoituskonetta, mutta sain makuupussin. Minkä kirjailijan maailma minussa menettikään!

5. En osaa piirtää. Yhtään.

6. Eiliseen Aleksis Kiven päivään liittyen: en ole lukenut Seitsemää veljestä. Olin kuitenkin lapsena äärimmäisen kiinnostunut kirjan siitä kohdasta, jossa kerrotaan veljesten isän kuolemasta tappelussa karhua vastaan (toivottavasti en nyt muista tätä ihan väärin). Mummullani oli vanha, kuvitettu painos Seitsemästä veljeksestä, ja se karhukohtaus kiehtoi minua valtavasti, luin sitä uudestaan ja uudestaan ja katselin kuvaa, jossa (muistaakseni) sekä mies että karhu makasivat mättäällä hengettöminä.

7. Tykkään puutarhanäpertelystä, vaikka asunkin kerrostalossa. Kesällä kasvatan parvekkeella yrttejä ja kirsikkatomaatteja. Huonekasvinikin tuntuvat viihtyvän ihmeen hyvin, vaikka en niitä juuri hoida, hyvä jos muistan kastella.

8. Haluaisin osata laulaa hyvin. Ehkä vielä jonain päivänä uskaltaudun laulutunneille.

3 kommenttia:

  1. Voi, oliko makuupussi suuri pettymys? Minä muistan lapsuudestani joitakin karvaita lahjapettymyksiä.

    Minä muuten nakuttelin lapsena ahkerasti vanhempien kirjoituskoneella. Monta pientä kirjaa syntyikin, aiheina ainakin keijukaiset ja oravat.

    VastaaPoista
  2. Makuupussi oli aika karvas pettymys, kun olin tosi pitkään toivonut sitä kirjoituskonetta. :) Minäkin kirjoittelin lapsena vihkokaupalla kaikenlaisia tarinoita eläimistä ja erityisesti hevosista, heppatyttö kun olin. Toimitin veljeni kanssa myös pientä "paikallislehteä", jossa uutisoitiin lähinnä koiramme edesottamuksista.

    VastaaPoista
  3. Hih, meillä tytär tavoittelee tällä hetkellä hyvän käytöksen tarrataulullaan Hello Kitty -makuupussia. :D

    Minäkään en osaa yhtään piirtää.

    Olikohan tuo kuvitettu Seitsemän veljestä Riitta Nelimarkan kuvittama teos? Se oli minulle tosi tärkeä lapsena, ja vähän aikaa sitten Tammi otti siitä uuden painoksen.

    VastaaPoista