sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Sunnuntaisäveliä, osa 7: laulu tietystä tapahtumasta

Reilun viikon takaisen Helsingin-keikan kunniaksi tämän viikon laulu on Tori Amosin Winter. Se on yksi suosikeistani Torin koko tuotannosta, ja näytti konsertissa saavan kyyneleet monen muunkin silmiin.


Kiihkeimmät Tori-fanitusvuoteni sijoittuvat jonnekin yli kymmenen vuoden taakse, enkä ole Scarlet's Walkin jälkeen kauheasti jaksanut hänen levyistään innostua, mutta oli kyllä hienoa nähdä hänet livenä.

Viikon valokuvan teemana on valo.

4 kommenttia:

  1. Ihana kuva! Toi mieleeni Ruohometsän kansan!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: toden totta, nyt kun sanoit, niin onhan tuossa kuvassa jotain Ruohometsän kansa-henkistä. :) Kuva on otettu Portugalissa eräänä toukokuisena aamuna.

    VastaaPoista
  3. Winterin kuuleminen oli kyllä yksi konsertin hienoimpia elämyksiä, mutta toki koko konsertti oli valtavan ihana.

    Minäkin kuuntelin Toria enemmän 1990-luvun puolivälissä ja 2000-luvun alussa. Parista viimeisimmästä levystä en ole ollut kovin innostunut, mutta uusin on taas jotenkin Torin "näköinen".

    Katja/Lumiomena

    VastaaPoista
  4. Katja: minä olen tosi vähän ehtinyt kuunnella Torin uusinta levyä, mutta muiltakin olen kuullut samansuuntaisia kommentteja. Pitäisi ehtiä tutustua siihen tarkemmin.

    VastaaPoista