Hanne Ørstavik: Rakkaus

Hanne Ørstavikin Rakkaus kertoo talvisen illan tapahtumista pohjoisessa pikkukylässä. Yksinhuoltajaäiti Vibeke on äskettäin muuttanut kylään pian 9-vuotiaan poikansa Jonin kanssa. Molemmat ovat vähän yksinäisiä, mutta eivät osaa oikein nauttia toistensakaan seurasta. Vaikka he asuvat samassa talossa, he eivät juuri kohtaa toisiaan, ja etenkin Vibeke tuntuu viihtyvän omissa oloissaan paremmin kuin poikansa kanssa.

Kirjoja kuluu viikossa kolme, usein neljä, viisi. Mieluiten hän lukisi koko ajan, istuisi sängyssä peiton alla eväinään kahvia ja paljon tupakkaa ja yllään lämmin yöpaita. Hän voisi hankkiutua telkustakin eroon, enhän minä ikinä katso sitä, hän ajattelee, mutta Jonin takia se ei kai kävisi päinsä.

Jonilla on huomenna syntymäpäivä, ja hän arvelee, että äiti aikoo leipoa hänelle kakun. Jon lähtee illalla ulos, jotta Vibeke saisi leipoa häneltä salaa ja  kakku tuntuisi enemmän yllätykseltä. Kylään on tullut tivoli, ja Jon miettii käyvänsä siellä. Myöhemmin illalla myös Vibeke lähtee ulos käydäkseen kirjastossa, mutta se onkin kiinni ja Vibeke päättää kurkistaa vieressä olevaan tivoliin. Äiti ja poika kulkevat kylmässä illassa risteäviä reittejä, mutta eivät kohtaa.

Kirjassa on todella vahva tunnelma, pohjoisen pimeyden ja pakkasen ihan tuntee lukiessaan. Tarinassa on alusta lähtien jotain ahdistavaa, mikään onnellinen rakkaustarina tämä ei nimestään huolimatta ole. Rakkautta tarinan henkilöt kovasti kaipaavat ja etsivät, mutta kiristyvä pakkanen tuntuu hyydyttävän kaikki tunteetkin.

Jon kävelee Vibeken auton vierestä. Hän pysähtyy ja työntää arpavihon polviensa väliin, kerää lunta takakontin päältä ja puristaa kasaan. Siitä ei tule palloa, lumi on liian kuivaa. Hän puhaltaa sen pois lapasistaan, hakkaa lapasia yhteen. Siitä kuuluu kovia, teräviä pamauksia. Äänistä tulee kylmällä kevyitä. Kaikesta tulee kevyttä. Kuin hän itse olisi ilmakupla, joka voi milloin tahansa nousta ilmaan ja kadota avaruuteen.

Ahdistavuudesta huolimatta pidin kirjasta. Ørstavikilla on persoonallinen, hyvin minimalistinen tyyli kirjoittaa. Paljon jää rivien väliin lukijan tulkittavaksi. Vaikka tämäkin kirja on lyhyt (vain 134 sivua) ja nopealukuinen, jää tarina mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa. Melkein tekisi mieli lukea kirja heti uudestaan, oikein hitaasti ja ajatuksella, jos se auttaisi ymmärtämään, mitä henkilöiden päässä liikkuu.

Olen aikaisemmin lukenut Ørstavikilta kirjan Kulunut aika, mutta siitä en muista juuri muuta kuin että sekin sijoittui pieneen kylään jossain pohjoisessa, ja siinäkin oli vahva, ahdistava tunnelma.

Pikaisella googlauksella en löytänyt muita blogimerkintöjä Rakkaudesta tai muistakaan Ørstavikin kirjoista. Kuka tunnustaa lukeneensa?

Hanne Ørstavik: Rakkaus (Like 2003)

Alkuteos: Kjærlighet (2001)

Suomentanut Tuula Tuuva

Sivuja 134