Paul Auster: The New York Trilogy

Aloitin Paul Austerin The New York Trilogyn lukemisen jo varmaan noin vuosi sitten. Muistan pitäneeni ensimmäisestä osasta (City of Glass), mutta juuri mitään muuta en siitä muistakaan. Toinen osa (Ghosts) olikin sitten hankalampi, tarina meni niin hämäräksi ja omituiseksi että vain ponnistellen sain luettua sen loppuun. Ja sitten en uskaltanut aloittaa kolmatta osaa (The Locked Room), koska pelkäsin sen olevan yhtälailla omissa sfääreissään liitelevä kuin kakkonenkin. Ärsytti, koska yleensä pidän Austerista, ja olisin halunnut pitää tästä trilogiastakin.

Kirja lojui kuukausikaupalla yöpöydälläni, kunnes muutama päivä sitten vihdoin päätin, että nyt luen tuon pois tuosta pyörimästä. Ja pidinkin kolmannesta tarinasta todella paljon! Se ehkä myös hiukan avasi kahta edeltäjäänsä, ja nyt vähän harmittaa, että niiden lukemisesta on niin pitkä aika, etten muista niitä kovinkaan hyvin. Pitäisi ehkä lukea ne uudestaan, jotta saisin paremmin muodostettua kirjasta kokonaisuuden.

Kaikki kolme tarinaa ovat jonkin sortin etsivätarinoita, vaikkakin aika kaukana perusdekkareista. City of Glassissa rikosromaaneja kirjoittava Quinn pääsee sattuman kautta kokeilemaan oikeaa yksityisetsivän työtä, kun hänet palkataan varjostamaan erästä miestä. Ghostsissa mies nimeltä White palkkaa yksityisetsivä Bluen (jonka on kouluttanut Brown) seuraamaan Black-nimistä miestä, jossa ei lopulta ole juurikaan seurattavaa, sillä hän vain istuu asunnossaan kirjoittamassa. (Tuliko muille noista nimistä mieleen Reservoir Dogs?) The Locked Roomissa kertojaan ottaa yhteyttä hänen lapsuudenystävänsä Fansahawen vaimo. Fanshawe on kadonnut, ja vaimo haluaa, että toimittajana työskentelevä kertoja kävisi läpi miehen jälkeensä jättämät kirjoitukset. Kertoja päätyy tutkimaan kadonneen elämää ja lähtee lopulta myös jäljittämään tätä. Kaikissa tarinoissa pohditaan identiteettiä, sen muodostumista ja murtumista: henkilöt menevät niin syvälle seuraamansa ihmisen elämään ja rutiineihin, että heidän oma identiteettinsä alkaa sekoittua toiseen.

Ei The New York Trilogysta minun suosikki-Austeriani tullut, vaikka varsinkin viimeisen osan ansiosta kokonaismielikuva kirjasta jäi positiivisen puolelle. Pidän kovasti Austerin tyylistä, hänen kielenkäyttönsä on jotenkin niin kaunista, että tätäkin kirjaa luin itsekseni ääneen. Niin olen muistaakseni tehnyt muidenkin englanniksi lukemieni Austerin kirjojen kanssa. En tiedä mikä siinä on, mutta teksti jotenkin houkuttelee ääneenlukemiseen.