Silloin tällöin vastaan tulee niin lumoava runo, että se pysäyttää ja saa väkisinkin miettimään, maistelemaan sanoja ja pohtimaan sisältöä. Sellaiset runot pitäisi aina hoksata kirjoittaa muistiin, mutta senkin suhteen olen ihan hapero. Niinpä unohdan ne hyvätkin runot enkä osaa niihin enää palata. Ehkä runohaasteen myötä tulee kirjoiteltua mieleenpainuvia runoja talteen tänne blogiin. Yritän ainakin!
Tämä ensimmäinen runo on hiukan epämääräinen tapaus, koska en tiedä, onko sitä koskaan virallisesti julkaistu (googlekaan ei kertonut kun kysyin). Luen parhaillaan Tove Janssonista kertovaa muistokirjaa Resa med Tove, jossa ystävät, työtoverit ja muut läheiset kertovat Tovesta. Irmelin Sandman Lilius kertoo saaneensa nuorena Tovelta pienen runovihkosen, jossa tämä runo oli mukana (vai runot? En ole varma onko kyse kahdesta eri runosta (tai saman runon eri versioista) vai yhdestä, jossa on kaksi säkeistöä). Minusta tämä on ihana, ja kuulostaa ruotsiksi tosi kauniilta. Sitäkään en tiedä onko tätä käännetty suomeksi. Jos lukijoissa on joku Tove Janssonin runoihin perehtynyt, niin valaiskaa minua!
Novembervisa
Det var sent i november och skymningen kom
som en tjuv kröp den in i mitt hus
blott för ensamhets skull slog jag i ett glas rom
och steg upp för att tända mitt ljus
och gick fram till mitt fönster där staden låg stum
i sin kvävande svepning av snö.
Det var andlöst tyst, som det är i ett rum
där man väntar att någon skall dö.
Det var sent i november och skymningen kom
den steg in som en vän i mitt hus,
och för festlighets skull drack jag ur min rom
och tände varteviga ljus
och gick fram till mitt fönster där staden låg stum
i sin klänning av snö som till fest.
Det var andlöst tyst som det är i ett rum
där man väntar en älskad gäst.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti