Leena Lehtolaisen Luonas en ollutkaan kertoo Jaanasta ja Rikusta, avioparista jolla ei mene kovin hyvin, mutta liittoa pidetään kuitenkin rutiininomaisesti kasassa. Kesäisellä veneretkellä Riku yhtäkkiä katoaa. Onko hän hukkunut, tehnyt itsemurhan vai ovatko katoamisen taustalla eläinaktivistit, jotka ovat vainonneet Rikua aiemminkin tämän työssään tekemien eläinkokeiden takia? Jaana pyytää opiskeluajoilta tuttua kirjailijaa perehtymään hänen ja Rikun päiväkirjoihin ja kirjoittamaan niiden pohjalta kirjan, jonka tarkoitus olisi kai jotenkin selvittää Jaanan ja Rikun suhdetta ja sen traagista loppua. (Jo tässä vaiheessa juoni alkoi tuntua vähän teennäiseltä - miksi ihmeessä kukaan haluaisi julkaista kirjan tavallisen surkeasta avioliitostaan? Miksei Jaana vienyt päiväkirjoja vaikka jollekin psykologille ja käynyt niitä yksityisesti läpi terapiassa?)
Lehtolainen ei oikein ole osannut päättää kuka on tarinan kertoja. Suurimmaksi osaksi kirja koostuu Jaanan ja Rikun päiväkirjamerkinnöistä, välillä Jaanan palkkaama kirjailija kommentoi omiaan väliin. Päiväkirjamerkinnät eivät ole kovin aidon tuntuisia, ja teennäisyyttä lisää se, että Jaana on kirjoittanut kahta päiväkirjaa: hän epäili Rikun lukevan päiväkirjaansa, joten hän alkoi kirjoittaa sinne asioita joita kuvitteli Rikun haluavan lukea, ja kirjasi oikeat mielipiteensä tietokoneella muistitikulle. Äääh, mitä idiotismia. Ei ole ihme jos ei parisuhde toimi, kun aikuiset ihmiset eivät osaa kommunikoida toistensa kanssa. (Tiedän, ettei tämä ole Lehtolaisen vika, tuollaisia pareja on ihan varmasti oikeastikin olemassa...mutta olisi tehnyt mieli ravistella pariskuntaa ja antaa muutama yksinkertainen parisuhteen hoitovinkki. :))
Lievästä teennäisyydestä ja kertojanäänen pomppimisesta kirja oli kuitenkin ihan mukavaa luettavaa ihan loppusuoralle asti, mutta sitten tapahtui sellainen käänne, että huhhuh. En tee tässä juonipaljastuksia, mutta kauniisti noussut kohokas lässähti aivan totaaliseksi pannukakuksi viimeisen viidenkymmenen sivun aikana. Voi plaah, en paremmin sano. Totaalilässähdyksen jälkeen kirjailijahahmo vielä sekaantui tarinaan muka yllättävällä tavalla, joka oli juonen kannalta täysin yhdentekevä.
Onneksi kirja oli kokonaisuutenakin vain ihan kiva. Jos alkupuoli olisi ollut tosi hyvä ja loppu noin käsittämättömän surkea, olisi suututtanut vielä paljon enemmän. Nyt vain ärsyttää, kun tuntuu että pitkään rakenneltu juoni meni ihan hukkaan. Vähän niin kuin viimeinen lause olisi ollut "sitten heräsin ja kaikki olikin ollut unta".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti