Poikakirja

Poimin Olli Jalosen Poikakirjan kirjaston viikkolainahyllystä, koska muistelin että joku ystäväni on kehunut ja suositellut kirjaa minulle. Kun aloin lukemaan sitä, minulla oli koko ajan tunne että olen lukenut sen aikaisemminkin, en vain ymmärrä milloin. Kirja on julkaistu 2010 joten jos olen sen lukenut, siitä ei voi olla kovin kauaa, ja ainakin nyt tällä tuoreimmalla lukukerralla tykkäsin kirjasta sen verran paljon, etten usko että olisin sen näin totaalisesti unohtanut, jos olisinkin lukenut sen aikaisemmin. Hmm, ehkä elän jossain rinnakkaistodellisuudessa ja joku toinen versio minusta on lukenut kirjan omassa todellisuudessaan...omituista kerta kaikkiaan.

Poikakirja kertoo Ollista, joka elää lapsuuttaan 60-luvun Suomessa. Isosiskot kuuntelevat Laila Kinnusta ja Animalsia, opettaja pitää koulussa tiukkaa kuria ja purkaa sotatraumojaan oppilaisiin, Olli pänttää sanaluokkia menestyäkseen valtakunnallisissa kielikisoissa ja kyhäilee kavereiden kanssa pommeja hiekkakuopalla. Pikkusisko Pieni on jotenkin erilainen (ilmeisesti autisti?), hän ei käy koulua ja saattaa istua tuntikausia ikkunan edessä kääntelemässä sälekaihdinta auki ja kiinni.

Olli on kirjan minäkertoja, ja kaikki tapahtumat suodattuvat hänen ymmärryksensä kautta - paljon asioita jää siis vähän hämärän peittoon, kun Ollikaan ei niitä täysin ymmärrä. Kerronta on aidon tuntuista ja siitä tulee mieleen oma lapsuus, se miten silloin ajatteli asioita pienellä ymmärryksellään ja iso osa aikuisten puheista meni yli hilseen. Olli vaikuttaa vähän syrjäänvetäytyvältä ja kirjaviisaalta, hän tuntuu uskovan että kun vain niitä sanaluokkia ja sijamuotoja ja Pikkujättiläistä ahkerasti tankkaa, niin sillä tiedolla elämässä parhaiten pärjää. (Minäkin tunnustan lapsena lukeneeni tietosanakirjaa järjestyksessä alusta lähtien... en kyllä tainnut kovin pitkälle aakkosissa päästä, sen verran tylsä juoni siinä oli. ;))

Alussa Poikakirjan kerrontatyyli vähän ärsytti, mutta kun siihen tottui, Ollin tuumailuja luki ihan mielellään. Kirjan loppu on avoin ja sen voi tulkita monella tavalla. Minusta se oli vähän ahdistava, mutta esimerkiksi Hesarin arvostelussa se on tulkittu vapautuneeksi.