tiistai 3. toukokuuta 2011

Päivät 15 & 16: Suosikkihenkilöhahmoni (miehet & naiset)

Päätin yhdistää kahden seuraavan päivän aiheet ja esitellä sekä mies- että naishahmoja, joista pidän. Tykkään usein vähän vinksahtaneista tai oudoista hahmoista, ja monesti pahikset ovat hyviksiä kiinnostavampia. Melko synkkä listaus siis tulossa. :)

Kuvat ovat kirjojen pohjalta tehdyistä elokuvista, ja nyt kun tarkemmin aloin asiaa ajatella niin olen tainnut nämä kaikki elokuvat nähdä ennen kyseisten kirjojen lukemista... tuleeko tästä nyt sitten kuitenkin lempielokuvahahmo-listaus? No, hahmot ovat toimineet kirjoissa vähintään yhtä hyvin kuin leffoissa, joten mennään tällä. Ja on siellä listan viimeisenä yksi hahmo, jota en ole nähnyt valkokankaalla.

Naiset ensin: Lisbeth Salander, Stieg Larssonin Millennium-trilogian naispäähenkilö. Rankka ja rohkea nainen, jota jossain kuvattiin aikuisten Peppi Pitkätossuksi. Salaperäinen ja siksi niin kiinnostava hahmo.

Patrick Bateman, Brett Easton Ellisin Amerikan Psykon, no, se psyko. Täydellisen kajahtanut tyyppi, jonka sliipattu ulkokuori peittää alleen mielipuolen murhaajan. Lisäksi kaverilla on tapana pitää pitkiä monologeja popmusiikista.

Francis "Franco" Begbie Irvine Welshin Trainspottingista. Tappelupukari, huijari ja varas, kaikin puolin vastenmielinen tyyppi, mutta juuri siksi niin loistava hahmo.

Anton Chigurh Cormac McCarthyn No Country for Old Menistä. Aivan pimeä tyyppi, ja todella pelottava.

Viikatemies eli itse Kuolema Terry Pratchettin Viikatemiehestä. "MINÄ EN OLE JUURIKAAN TUNNETTU HUUMORINTAJUSTANI", se (vai hän?) sanoo, mutta on hahmona aivan äärettömän hauska.

2 kommenttia:

  1. Viikatemies on myös yksi omista suosikeistani, mutta toisaalta samalle paikalle voisi sijoittaa monia muitakin Pratchettin hahmoja. Loistavia kirjoja kerrassaan.

    VastaaPoista
  2. Minä en oikeastaan ole kovin suuri Pratchett-fani. Tuo Viikatemies on ainoa Pratchettin kirja, jonka olen jaksanut lukea useampaan kertaan. Eivät muutkaan lukemani kirjat huonoja ole olleet, mutta jotenkin se huumori ei pitemmän päälle jaksa kauheasti naurattaa minua.

    VastaaPoista