sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Siipien kantamat

Hui, onpa tullut pitkä tauko blogin kirjoittamiseen, ja 30 days of books -haastekin on jäänyt ihan hunningolle. Yritän parantaa tapani! Nyt tuli luettua niin hyvä kirja, että piti heti rynnätä tänne kertomaan siitä.


Jussi Valtonen on minulle ihan uusi tuttavuus. Siipien kantamat (2007) on hänen toinen romaaninsa, aikaisemmin hän on julkaissut romaanin Tasapainoilua (2003) ja novellikokoelman Vesiseinä (2006).

Siipien kantamat kertoo Juhanista, päälle nelikymppisestä lukion äidinkielenopettajasta, joka ihastuu oppilaaseensa Marianneen. Juonikuvio kuulostaa aika kliseiseltä, mutta Valtonen välttää taitavasti lolita-karikot ja tekee tarinasta oikeasti kiinnostavan ja koskettavan. En ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, jonka henkilöistä olisin välittänyt ja jotka olisivat tuntuneet niin aidoilta kuin tässä kirjassa. Juhaniin oli helppo samaistua ja tuntea sympatiaa häntä kohtaan. Marianne jää etäisemmäksi, mutta se ei haittaa, koska tämä on nimenomaan Juhanin tarina.

Valtosen kieli on sujuvaa ja taitavaa, erityisesti tykkäsin dialogista ja varsinkin lukiolaisten puheesta, joka oikeasti kuulosti nuorten puhetyyliltä. Tekstissä on myös satunnaisia popkulttuuriviittauksia, joista minä aina tykkään, varsinkin kun kirjailija on samaa ikäluokkaa kanssani ja viittaa siksi minulle hyvin tuttuihin bändeihin tai biiseihin. (Samasta syystä tykkään kovasti Juha Itkosen kirjoista.)

Bonuspisteitä kirja saa kannestaan, jonka on suunnitellut Saku Heinänen ja joka on minusta erittäin onnistunut. Oikeastaan valitsin kirjan luettavaksi ihan kannen ulkoasun perusteella, koska takakannen juonikuvaus ei varsinaisesti vetänyt puoleensa.

2 kommenttia:

  1. Kiva kuin luit tämän hienon kirjan ja tykkäsit! Olen kirjoittanut Siipien kantamista blogissani, osoitteessa http://sininenlinna.blogspot.com/2011/03/jussi-valtonen-siipien-kantamat.html
    (löytyy myös blogeista Juuri tällaista, Oota mä luen tän eka loppuun sekä Luettua)

    Olen kanssasi samaa mieltä kirjan koskettavuudesta ja henkilöiden elävyydestä. Tämä kirja ansaitsisi lisää lukijoita!

    VastaaPoista
  2. Kiva huomata että muutkin bloggaajat ovat tykänneet tästä kirjasta! Valtonen todellakin ansaitsee lisää lukijoita. Ainakin itse aion tutustua hänen muihinkin teoksiinsa.

    VastaaPoista