En ikinä muista mitään lainauksia. Monesti lukiessani ajattelen, että onpa hieno lause, pitäisi kirjoittaa muistiin, mutta en sitten kuitenkaan kirjoita. En siis tähän haasteen kohtaan osaa vastata mitään ylevää ja kaunista.
Tässä kuitenkin yksi lainaus, joka jaksaa huvittaa minua. Tämä sopii tilanteeseen sikälikin, että olin toissapäivänä Hartwall Areenalla katsomassa Rushin keikkaa.
Hartwall Areena, onko maailmassa mitään irvokkaampaa kuin nähdä sankarinsa esiintyvän Hartwall Areenalla? Kaljaa muovituopista jokerilippujen katveessa, kellon soidessa kiltisti kuppituolille kitumaan. Takakaarteessa musiikki on liian hiljaa, jakkupukunaiset takana juttelevat päiväkodeista ja keittiöremonteista, ylhäällä aitioissa markkinointipäälliköt syövät katkarapusalaattia ja juovat kuivaa valkoviiniä. 80 prosenttia yleisöstä odottaa yhtä ainoaa kappaletta, eläköön se tulee, tunnelma piristyy kuin vanhainkodissa sävellahjan aikaan: sihteeriköt nousevat seisomaan, pistävät tanssiksi, kaulailevat toisiaan, ei ihminen mitenkään, mitenkään, mitenkään voi osallistua tällaiseen, ja siksi sitten vain istuu ja tuijottaa, tuijottaa niiden vieraiden naisten piukkoihin housuihin pakattuja takamuksia eikä enää edes yritä nähdä Dave Gahania perseiden välistä.
(Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti