Sain Margaret Cravenin Kuulin pöllön kutsuvan -kirjan syntymäpäivälahjaksi, kun täytin kymmenen. Nuoren papin elämästä intiaanikylässä kertova kirja ei vaikuttanut kovinkaan mielenkiintoiselta, ja ensimmäinen lukuyritys päättyi heti alkumetreille, kun kirja ei vain kiinnostanut tarpeeksi. Olin luultavasti liian nuori ymmärtämään sen hienoutta. (Ja taisin olla aika pettynyt, kun sain niin tylsän synttärilahjan!)
Muutamia vuosia myöhemmin, yläasteella ollessani, päätin antaa kirjalle toisen mahdollisuuden. Sillä kertaa kirja todellakin kolahti, pidin siitä aivan valtavasti. Taisin lukea sen useampaan kertaan, ja muistan pitäneeni jopa esitelmän kirjasta äidinkielentunnilla.
Kirjan takakannessa sitä mainostetaan "viisaaksi pieneksi kirjaksi", ja sitä se tosiaan on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti