Päivä 10: Lempiklassikkoni

Olen aika laiska lukemaan klassikoita, enkä oikein jaksa kahlata mitään kirjaa läpi vain sen klassikkostatuksen takia. Oikeastaan monesti klassikon maine aiheuttaa jo etukäteen ahdistusta, eikä joihinkin kirjoihin saa tartuttua ihan vain sen takia, että ne kantavat klassikkoteoksen painolastia selkämyksillään. En tiedä miksi näin on ja mistä on syntynyt mielikuva, että klassikot olisivat jotenkin "vaikeita" kirjoja (tosin jostain syystä ne ovat usein hyvin paksuja ja sikäli haastavia...).

Joitain klassikoita olen kuitenkin lukenut ja osasta (useimmista, jotka olen saanut luettua loppuun asti) olen tykännytkin. Tämän suosikkiklassikon valintaan vaikutti kirjan sisällön lisäksi se, että minulla on sen lukemisesta onnellisia muistoja.

Luin kirjan sillä samaisella ex-poikaystävän kesämökillä, josta kerroin tämän blogin ihan ensimmäisessä merkinnässä. En muista oliko kesä sama kuin Auringon asemaa lukiessani, mutta Sadan vuoden yksinäisyys ei ollut sadepäivän kirja, vaan luin sitä mökin terassilla varmaan sen kesän kuumimpana viikonloppuna. Mökillä ei ollut muita, ja käytin koko viikonlopun tämän kirjan parissa (minähän sanoin että klassikot ovat paksuja!), lepuuttaen välillä silmiäni  terassin rakosissa vilahtelevia sisiliskoja katselemalla. Kirjasta tulee aina mieleen se ihana kesäviikonloppu, kun ei ollut kiire mihinkään ja oli aikaa uppoutua tarinaan ihan täysin.

Tykkään muutenkin maagisesta realismista, ja Gabriel Garcia Marquez on siinä lajissa mestari. Olen tainnut pitää kaikista hänen kirjoistaan, jotka olen lukenut, ja lisää luen mielelläni aina kun hänen teoksiaan tielleni tupsahtaa.