lauantai 3. syyskuuta 2011

Sunnuntaisäveliä, osa 2: Inhokkilauluni

Vuorossa on Sunnuntaisävelien kakkososa ja aiheena inhokkilauluni. Aluksi ajattelin että tämä olisi vaikea keksiä, kun en juuri joudu kuuntelemaan sellaista musiikkia, josta en pidä (kuuntelen radiota hyvin vähän, ja jos kuuntelen niin Radio Helsinkiä, jossa soitetaan enimmäkseen hyvää musiikkia). Harkitsin jonkun Suomiräp-biisin valitsemista, koska se genre ei ole minun musiikkiani sitten yhtään, mutta en sitten sieltäkään osannut mitään yksittäistä kappaletta nimetä. Sitten koin valaistumisen hetken - tämä biisihän on aivan itsestäänselvä valinta inhokkilaulukseni.


En pidä Yöstä muutenkaan, mutta tämä mollijollotus on heidän tuotantonsa pahimmasta päästä, osin tietysti siksi, että tätä on joutunut kuulemaan ihan liikaa. Biisin teksti on kömpelö eikä Olli Lindholm ole koskaan osannut laulaa. En muutenkaan ymmärrä suomalaisten rakkautta musiikilliseen synkkyyteen, kurjuuteen ja itsesäälissä rypemiseen. Kun tässä maassa on muutenkin ihan riittävän synkkää (varsinkin talvella) niin mieluummin kuuntelen jotain nostattavaa ja positiivista musiikkia kuin tällaisia itkuvirsiä.

Viikon kuva-aihe on Kaikessa kiireessä.




5 kommenttia:

  1. Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Sääli, että kappaleen on sanoittanut muuten niin hienoja kynäillyt Juice Leskinen (vai onkohan minulla ihan väärä mielikuva?). Aina ei voi onnistua.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että on muitakin, joihin Yön Olli ei kolahda!

    Sinäkö olet tuossa kaikessa kiireessä?

    VastaaPoista
  3. Minua alkoi vaivata tuo Juice. Hän sanoittikin Ihmisen pojan, ei tätä. Sinänsä aivan sama, Yö ja Olli L. saavat minut taatusti vaihtamaan kanavaa.

    VastaaPoista
  4. Ihana kuva, JumJum!

    Minäkään en oikein lämpene tuosta Yöstä...

    Valkoinen kirahvi

    VastaaPoista
  5. Huh, onneksi tekään ette välitä Yöstä! Vähän pelkäsin saavani vihaisen kommenttiryöpyn niskaani kun uskaltauduin haukkumaan tuota biisiä, Yö-faneja kun Suomessa tuntuu riittävän pilvin pimein.

    Kuvan kiirehtivä pyöräilijä en ole minä, vaan joku satunnainen ohikulkija, jonka iloisenkeltainen sadetakki piristää kivasti sateista maisemaa. Minulla sattui olemaan kamera mukana iltalenkillä, ja tuo räpsäys sopi hyvin tämän viikon teemaan. :)

    VastaaPoista