Siitä syystä olen laatinut seuraavan listan:
Kurt Cobain 27 vuotta, 1 kuukausi, 16 päivää
Brian Jones 27 vuotta, 4 kuukautta, 5 päivää
Jim Morrison 27 vuotta, 6 kuukautta, 25 päivää
Janis Joplin 27 vuotta, 9 kuukautta, 15 päivää
Jimi Hendrix 27 vuotta, 9 kuukautta, 21 päivää
Minulla on vuosi aikaa tulla kuuluisaksi, kuolla traagisesti alkoholiin, huumeisiin, tappavaan tautiin, kauheaan tapaturmaan, itsemurhaan tai murhaan ja elää sitten ikuisesti palvovan ihailijakunnan sydämissä.
Näin toteaa Alexandra Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan -romaanin päähenkilö Angie. Hän haluaa tulla kuuluisaksi kirjailijaksi, ja ikäkriisin pyörteissä päätyy opiskelukaupungistaan Prahasta Suomen maaseudulle, kolmilapsisen perheen saunarakennukseen vuokralaiseksi. Siellä hän toivoo kirjoittavansa maailmoja mullistavan läpimurtoteoksensa. Uuden asukkaan läsnäolo sotkee kuitenkin vuokraisäntäperheen pasmoja, ja rinnakkaiselo ei suju ilman yhteentörmäyksiä.
Tarina on rakennettu nokkelasti ja hauskasti: se koostuu palasista, joissa on eri kertojia ja näkökulmia. Välillä seassa on Angien kirjoitusharjoitelmia, välillä näkemyksensä paljastaa perheen kyyninen kissa tai nuorimman lapsen lempilelu, yltiöpositiivinen ja hyvin naiivi Herra Possu. Lukijalle jää vähän hämäräksi mitkä tapahtumat ovat aitoja ja mitkä Angien sepittämiä, mutta tämä on tärkeä osa kirjan viehätystä. Minusta oli mahtavaa, että paljon jäi lukijan mielikuvituksen ja tulkinnan varaan, kaikkitietävä kertoja olisi ollut paljon tylsempi ratkaisu. Nyt kirjasta jäi sellainen jännä tunne, kuin olisi kuullut jostain oikeasti tapahtuneesta asiasta monen eri henkilön versiot, ja niistä sitten muodostanut oman näkemyksen tapahtumista.
Kiinnostuin kirjasta alun perin tietenkin noiden 27-vuotiaana kuolleiden rokkareiden takia, mutta heidän kohtalonsa ei loppujen lopuksi ollut kovin merkittävässä roolissa kirjassa (vaikka Angiella heistä melkoinen pakkomielle onkin). Kiinnostavimmaksi asiaksi tarinassa nousee vuokraisäntäperheen vanhempien suhde, jota on kuvattu mainiosti esimerkiksi autossa tapahtuvilla dialogeilla, joissa keskustelevat hän joka ajaa ja hän joka istuu pelkääjän paikalla. Näissäkin kohdissa vaaditaan lukijalta vähän tulkintakykyä, että hoksaa kuka tällä kertaa on ratissa ja mihin ollaan matkalla.
Hieno kirja, joka onnistui ylittämään odotukseni ja yllättämään positiivisesti. Alexandra Salmelan nimi kannattaa pitää mielessä!
(Mediassa on aina tämän kirjan yhteydessä muistettu mainita, että Salmela hallitsee suomen kielen hämmästyttävän hyvin vaikka on asunut täällä vain muutaman vuoden. Kirjaa lukiessa oli hassua huomata, miten itsekin suhtauduin kieleen jopa tarkemmin kuin yleensä, ja tulkitsin kaikki (hyvin vähäiset) kielivirheet johtuviksi kirjailijan taustasta - ihan kuin suomalaissyntyisten kirjailijoiden teksti olisi aina täysin virheetöntä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti