Hyvää vangkilaa toivoo Jenna

Voi hitto miten hyvä kirja, kerta kaikkiaan. Olen ihan sanaton, ja toisaalta olisi kauhean paljon sanottavaa.

Susanna Alakosken Hyvää vangkilaa toivoo Jenna kertoo Annista ja Samista, sisaruksista, jotka ovat kasvaneet ruotsinsuomalaisessa alkoholistiperheessä. Annista on tullut sosiaalityöntekijä, Samista narkkari. Tarina on sekä henkilökohtainen että yhteiskunnallinen: Annin ja Samin kokemusten taustalla pyörivät suomalaisten sotatraumat, Ruotsiin lähetettyjen sotalasten kohtalot, Ruotsin sosiaalipolitiikka, maahanmuuttajat... kirjassa on lukuisia teemoja, mutta päällimmäisenä niistä on sisarusten välinen suhde.

Minullakin on isoveli, joka tosin ei ole narkomaani, mutta tunnistin itseni ja veljeni välisen suhteen ihan täysin Samin ja Annin suhteesta. En ole erityisen läheinen veljeni kanssa, emmekä ole kovin usein tekemisissä, mutta silti se suhde on olemassa, ja luulen että se on elämäni vahvin ihmissuhde. En voinut olla pitämättä Samista, vaikka hän oli narkkari ja rikollinen ja aiheutti enimmäkseen tuskaa Annille. Jotenkin se siskon ja veljen välinen suhde kosketti minua vahvasti, ja Alakoski kuvaa sitä todella taitavasti ja aidosti.

En muista aikaisemmin lukeneeni romaania, jossa päihderiippuvaisten tai rikollisten omaiset ja läheiset olisivat pääosassa. Alkoholistivanhemmista on kirjoitettu paljonkin, jonkin verran myös lasten päihderiippuvuudesta vanhempien näkökulmasta, mutta tässä kirjassa narkkari ja omainen ovat samalla tasolla, sisko ja veli, joista kummankaan ei pitäisi olla huoltaja tai hoitaja toiselle.

Torstai-iltapäivä. Lakatkaa pitämästä meistä huolta, te sanotte. Ja paskat. Päihderiippuvaisen on käytävä pohjalla, omakohtaisesti pohjalla. Ja paskat. Päihderiippuvaiselle päihteet ovat kaikki kaikessa. Ja paskat. Se ei voi olla totta, me väitämme vastaan, kaikki mitä olemme tehneet, siitä ei ollut mitään hyötyä, ei yhtikäs mitään hyötyä. Olemme maksaneet laskut, olleet takaajina, järjestäneet asioita, siivonneet, hoitaneet lapsia, ostaneet kotiin ruokaa, laittaneet ruokaa, lähettäneet postikortteja, ostaneet vaatteita, kenkiä, soittaneet, pitäneet yhteyttä, kirjoittaneet kortteja, kirjeitä, hakeneet apua, peruneet sovittuja aikoja, varanneet uusia aikoja, ajatelleet, antaneet neuvoja, itkeneet, penkoneet, etsineet, metsästäneet, luopuneet, välittäneet, päästäneet sisään, olleet tavoitettavissa, salanneet, huutaneet, itkeneet, surreet, jaksaneet, luovuttaneet, jaksaneet taas ja aina tätä: hätäilleet, eikä koskaan tätä: pitäneet hauskaa. Tyhjän takia. Siitä ei ole ollut mitään hyötyä, ei mitään. Sanotte että olemme voimattomia. Ja sana voimaton on viimeinen sana jonka me haluamme kuulla, sana voimaton on sana jota ei ole, sana voimaton on pahempi kuin laiton. Aivot kysyvät, ei vaan ne huutavat suoraan huoneeseen: eikö mikään koskaan mene päihteiden edelle, ja te vastaatte kuorossa: ei mikään. Ei mikään mene päihteiden edelle. Ei mikään.

Upea kirja, todella upea. Susanna Alakoski on äärimmäisen taitava kirjoittaja, ja hänellä on myös vahvaa yhteiskunnallista näkemystä. Hyvää vangkilaa toivoo Jenna ei ole yhtä ahdistava kuin Alakosken edellinen romaani Sikalat, mutta vähintään yhtä vaikuttava se on. Ja kirjan loppu toi kyyneleet silmiin.