Matkalla hyvä kumppani, kotona hyvät naapurit

"Kiitos", hän sanoo. "Matkalla hyvä kumppani, niin kuin tavataan sanoa."
Minä nyökkään. Nyök nyök nyök - näköjään minusta ei muuhun olekaan. Mutta mitä tuohon pitäisi sanoa?
"Miten se jälkiosa menikään?" hän kysyy.
"Ai mikä jälkiosa?"
"Sen hyvä kumppani -jutun jälkeen. Miten se sanonta jatkuu? Minä en muista. En ollut erityisen hyvä äidinkielessä."
"Kotona hyvät naapurit", minä sanon.
"Matkalla hyvä kumppani, kotona hyvät naapurit", hän toistaa vielä varmuuden vuoksi. Jos hänellä olisi kynä ja paperia, en yhtään ihmettelisi, vaikka hän kirjoittaisi sen muistiin. "Mitä se sitten noin niin kuin selväkielellä sanottuna tarkoittaa?"
Minä tuumailen. Ajatusten kokoaminen ottaa aikansa, mutta hän odottaa kärsivällisesti.
"Luultavasti se tarkoittaa sitä", minä sanon, "että satunnaisista tapaamisista saa voimaa. Noin niin kuin selväkielellä."
Hän pohtii vähän aikaa ja painaa sitten molemmat kätensä kevyesti pöydän pintaan. "Taidat olla oikeassa - satunnaisista tapaamisista saa voimaa."

Lainaus on edellisessä merkinnässä ylistämästäni Haruki Murakamin Kafka rannalla -kirjasta. Minusta tuo on ihana ja hyvin paikkansa pitävä ajatus: miten hyvä mieli tuleekaan siitä, kun vaihtaa hississä muutaman sanan naapurin kanssa tai kaupan kassan kanssa tulee puhuttua muutakin kuin pakolliset kiitokset ja olehyvät - ihan lyhyt kohtaaminen tuntemattoman kanssa voi valaista koko päivän.