Päivä 30: Kaikkien aikojen lempikirjani

Olen tainnut tämän kirjan mainita jo aika monta kertaa tämän haasteen aikana. Ketään ei siksi varmaankaan yllätä, että kaikkien aikojen lempikirjani on Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamieli. Se on ollut suosikkini lapsuudesta asti, ja yhä edelleen, aikuisenakin, sen lukeminen aiheuttaa suuria tunteita ilosta itkuun. Tarinan voi lukea seikkailuna, mutta siitä löytyy myös paljon syvällisempiä ajatuksia elämästä ja varsinkin kuolemasta.

Huh, nyt on vihdoinkin tämä 30 days of books -haaste suoritettu! Hauska tätä oli tehdä, vaikka vähän pitkäksi venyikin. Saa nähdä mihin blogimaailman haasteeseen tartun seuraavaksi, onko ehdotuksia?

Päivä 22: Paras omistamani kirja

Miten valita paras, kun enhän minä omista muita kuin hyviä kirjoja!

Olen päässyt eroon aikaisemmin harrastamastani kirjojen hamstraamisesta, ja laittanut kiertoon suurimman osan kirjoistani. Omassa hyllyssä pidän vain sellaiset opukset, joita tiedän lukevani moneen kertaan. (Tämä ei toki tarkoita että kirjojen määrä asunnossani olisi vähentynyt, pikemminkin päinvastoin, mutta samat kirjat eivät jumita hyllyssä jatkuvasti. Vaihtuvuus on suurta - saan kirjoja ystäviltä ja annan niitä edelleen eteenpäin.)

Olen tainnut tässä haasteessa mainita Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen jo liiankin monta kertaa, mutta se on vastaukseni tämänkin päivän aiheeseen. Jos talossani syttyisi tulipalo ja saisin pelastaa vain yhden kirjan, niin Korppu ja Joonatan lähtisivät mukaani. On se vaan niin rakas kirja.

Päivä 13: Lempikirjailijani

En osaa nimetä vain yhtä lempikirjailijaa, joten nimeän monta suosikkiani:

Ian McEwan: olen tykännyt oikeastaan kaikista lukemistani McEwanin kirjoista. Pari viimeisintä (Rannalla ja Polte) eivät ole olleet ihan huippuja, mutta luotan että Ianin kynästä irtoaa vielä yhtä loistavia teoksia kuin Lauantai tai Sovitus. Pidän kovasti myös Amsterdamista (joka taisi olla ensimmäinen lukemani McEwanin kirja) ja esikoisromaani Sementtipuutarhasta (joka on jäänyt mieleen todella ahdistavan tunnelmansa takia - vaikuttava kirja siis).

Astrid Lindgren: suosikkilistan kärkipäässä jo lapsuudestani lähtien. Hänenkin kohdallaan täytyy todeta, että olen tykännyt kaikesta lukemastani. Tärkeimpiä ja rakkaimpia ovat lastenkirjojen pyhä kolminaisuus eli Veljeni, Leijonamieli, Ronja ryövärintytär ja Mio, poikani Mio.

Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani, Myöhempien aikojen pyhiä on myös todella hyvä, ja muistakin Itkosen kirjoista olen tykännyt vaikka ne eivät ihan kahden ensimmäisen romaanin tasolle ole yltäneet. Tykkään myös Itkosen kolumneista, joita on julkaistu ainakin Imagessa ja jossain naistenlehdessä (olisiko Me Naiset?). Olen samaa ikäluokkaa Itkosen kanssa, joten hänen lapsuus- ja nuoruusmuisteluihinsa on helppo samastua - olen esimerkiksi musadiggarina käynyt läpi kaikki samat brittipop-, grunge- ynnä muut vaiheet kuin Anna minun rakastaa enemmän -kirjan päähenkilöt ja oletettavasti myös kirjailija itse.

Bubblin' under: Siri Hustvedt, Cormac McCarthy, Monika Fagerholm, Lionel Shriver, Merete Mazzarella, Paul Auster, Gabriel Garcia Marquez...listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

Päivä 5: Kirja joka tekee minut onnelliseksi

Englannin "happyn" ja suomen "onnellisen" välillä on vivahde-ero, joka aiheutti ongelmia tämän haastekirjan valinnassa. "Onnellinen" kuulostaa niin suurelta ja kokonaisvaltaiselta, että kirjan joka tekee minut onnelliseksi pitäisi olla ehkä jonkin sortin valaistumiseen johtava meditaatio-opas tai muu vastaava hengellinen kirja. Taidan ajatella asiaa liian vakavasti. Onnihan on pieniä, arkisia asioita, ilon pilkahduksia, jollaisia olen saanut monestakin kirjasta.

En kauheasti välitä "hyvän mielen kirjoista", esimerkiksi Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe-kirjat tai The 44 Scotland Street -sarja ovat minusta aika lässyjä ja kaikessa sympaattisuudessaan vähän yli-imeliä. Ne toki toimivat hyvin lohtukirjoina silloin, kun on liian väsynyt tai stressaantunut ja haluaa vain paeta tarinaan, jossa kaikki on pehmeää ja turvallista ja loppu varmasti onnellinen. Itse tykkään että tarinassa pitää olla vähän enemmän särmää ja sen pitää herättää tunteita.

Oikeastaan kaikki hyvät kirjat tekevät minut onnelliseksi. Valitsen tällä kertaa kuitenkin klassikon, joka on tuttu lapsuudesta saakka, ja yhä edelleen listaan sen yhdeksi lempikirjoistani.

Astrid Lindgrenin Mio, poikani Mio on ihana satu, jota lukiessa itkettää vuorotellen surusta ja ilosta. Muistan lapsena samaistuneeni hyvin vahvasti orpoon ja yksinäiseen Jussi-poikaan, jolle selviää yllättäen että hänen isänsä on kuningas ja hän itse prinssi Mio. Tässä blogissa käyttämäni nimikin on Mio, poikani Miosta peräisin; Jum-Jum on Kaukaisuuden maassa Mion paras ystävä.