Kirjablogeissa on viime päivinä kiertänyt tämä hauska sanahaaste:
Jos haluat minulta seuraavan haasteen, mainitse siitä kommentissasi. Minä listaan viisi sanaa/asiaa, jotka miellän sinuun. Ne voivat olla järkeenkäypiä tai täysin satunnaisia sanoja/ asioita. Sinun tulee julkaista antamani lista blogissasi ja tehdä postaus kommentoiden sinulle annettuja sanoja.
Sara antoi minulle viisi sana selitettäväksi:
Matka. Rakastan matkustamista, matkalla olon tunnetta, sitä että on menossa jonnekin. Erityisesti tykkään matkustaa uusiin paikkoihin, mutta osaan nauttia tutuista ja toistuvistakin matkoista, kuten vaikkapa junamatkasta Helsinkiin. Henkilöautolla matkustamisesta en juuri välitä, mutta linja-autossa tai junassa on ihanaa vain istua, katsella maisemia ja uppoutua kuulokkeissa soivaan musiikkiin, hyvää kirjaan tai ihan vain omiin ajatuksiin. Rakastan myös lentokenttiä ja rautatieasemia, koska niissä on aina se matkalle lähtemisen tuntu.
Hiljaisuus. Hiljaisuus on tärkeää, ja tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän sitä kaipaan. Teen työtä melko meluisassa ympäristössä, joten kotona haluan usein olla rauhassa ja hiljaisuudessa. Ihanimpia ovat sunnuntaiaamut, kun talo on hiljainen eikä kadultakaan kuulu kuin satunnaisia liikenteen ääniä, ja saan kaikessa rauhassa nauttia aamupalaa ja lukea Hesaria.
Myös harrastamani jooga auttaa ja opettaa hiljentymään ja rauhoittamaan "sisäistä melua". Eräässä joogaretriitissä meillä oli sääntö, että aamulla ei saanut puhua kenellekään pariin tuntiin. Aluksi se tuntui oudolta, mutta kun siihen tottui, oli ihanaa, kun ei tarvinnut olla sosiaalinen vaan sai keskittyä vain hiljaisuuteen ja omaan rauhaan kenenkään paheksumatta ja ihmettelemättä, että mitä se nyt mököttää.
Kamera. Tykkään valokuvata, ja kamera kulkee usein mukanani. En ole mikään hifistelijä, kuvaan paljon myös ihan tavallisella pokkarikameralla, vaikka minulla on myös järjestelmäkamera. Pokkaria on helpompi kuljettaa mukana kuin isoa kameraa ja sen uskaltaa ottaa mukaan myös epämääräisempiin paikkoihin, tarvitsematta pelätä kolhuja tai varkaita. (Älkää nyt huolestuko, en minä missään kovin epämääräisissä paikoissa liiku. :)) Olen kameroiden suhteen merkkiuskollinen, kaikki kamerani ovat olleet Canoneita.
Tuuli. En oikeastaan pidä tuulesta, paitsi sellaisesta lempeästä kesätuulesta, joka vähän heiluttaa mekon helmaa ja kuivaa hikeä iholta. Myrskyistä pidän, mutta vain jos saan katsella niitä turvallisesti kuivista ja lämpimistä sisätiloista. Tuulessa on kiehtovaa voimaa, mutta itse sen kohteeksi joutuminen on epämiellyttävää ja tukkakin menee sekaisin. Tyyneys on mieluisampi olotila, sekä ulkoisesti että sisäisesti.
Piano. Kävin lapsena pianotunneilla ja osasin soittaa aika hyvinkin. Vieläkin tykkäisin soitella omaksi ja joskus vaikka muidenkin iloksi, vaikka tällä hetkellä taidot ovat kyllä ruostuneet puhki. Aina välillä harkitsen sähköpianon ostamista, kerrostaloon kun akustinen piano ei oikein sovi - sanoo hän kokemuksen syvällä rintaäänellä ja osoittaa vihjailevasti kattoon: yläkerrassa on piano, ja rakas naapurini häiritsee aina silloin tällöin hiljaisia sunnuntaiaamujani soittamalla huonosti Piano-elokuvan teemaa. Olisi kiva osata soittaa muitakin instrumentteja, mutta piano on minulle läheisin ja rakkain.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sanat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sanat. Näytä kaikki tekstit
lauantai 1. lokakuuta 2011
tiistai 28. kesäkuuta 2011
Päivä 28: Paras kirjan nimi
Olen aikaisemmin kirjoittanut parhaista levynnimistä ja parhaista bändinnimistä, joten parhaat kirjannimet sopivat hyvin teemaan.
Samoin kuin levyjen ja bändien kohdalla, myös kirjoissa pidän sellaisista nimistä, jotka ovat vähän salaperäisiä ja saavat ihmettelemään mistä tuo kirja mahtaa kertoa.
Tässä muutama esimerkki omasta hyllystäni:
Salman Rushdie: Maa hänen jalkojensa alla (alkuperäinen nimi The Ground Beneath Her Feet on vielä kauniimpi)
Vivi-Ann Sjögren: Saharan aamut ja illat (äänteellisesti kaunis, samaa osastoa kuin alavilla mailla hallanvaara)
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (jo pelkästään satakieli on niin kaunis sana, että kirja ansaitsee paikan tällä listalla)
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin (salaperäinen nimi, paljon jännempi kuin alkuperäinen The Secret History)
Kauko Röyhkä: Aave joka maalasi taulun (äänteellisesti kaunis ja myös sopivan hämmentävä.)
Pablo Neruda: Andien mainingit (runollinen, äänteellisesti kaunis, kaukokaipuuta herättävä)
Samoin kuin levyjen ja bändien kohdalla, myös kirjoissa pidän sellaisista nimistä, jotka ovat vähän salaperäisiä ja saavat ihmettelemään mistä tuo kirja mahtaa kertoa.
Tässä muutama esimerkki omasta hyllystäni:
Salman Rushdie: Maa hänen jalkojensa alla (alkuperäinen nimi The Ground Beneath Her Feet on vielä kauniimpi)
Vivi-Ann Sjögren: Saharan aamut ja illat (äänteellisesti kaunis, samaa osastoa kuin alavilla mailla hallanvaara)
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (jo pelkästään satakieli on niin kaunis sana, että kirja ansaitsee paikan tällä listalla)
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin (salaperäinen nimi, paljon jännempi kuin alkuperäinen The Secret History)
Kauko Röyhkä: Aave joka maalasi taulun (äänteellisesti kaunis ja myös sopivan hämmentävä.)
Pablo Neruda: Andien mainingit (runollinen, äänteellisesti kaunis, kaukokaipuuta herättävä)
perjantai 3. kesäkuuta 2011
Matkalla hyvä kumppani, kotona hyvät naapurit
"Kiitos", hän sanoo. "Matkalla hyvä kumppani, niin kuin tavataan sanoa."
Minä nyökkään. Nyök nyök nyök - näköjään minusta ei muuhun olekaan. Mutta mitä tuohon pitäisi sanoa?
"Miten se jälkiosa menikään?" hän kysyy.
"Ai mikä jälkiosa?"
"Sen hyvä kumppani -jutun jälkeen. Miten se sanonta jatkuu? Minä en muista. En ollut erityisen hyvä äidinkielessä."
"Kotona hyvät naapurit", minä sanon.
"Matkalla hyvä kumppani, kotona hyvät naapurit", hän toistaa vielä varmuuden vuoksi. Jos hänellä olisi kynä ja paperia, en yhtään ihmettelisi, vaikka hän kirjoittaisi sen muistiin. "Mitä se sitten noin niin kuin selväkielellä sanottuna tarkoittaa?"
Minä tuumailen. Ajatusten kokoaminen ottaa aikansa, mutta hän odottaa kärsivällisesti.
"Luultavasti se tarkoittaa sitä", minä sanon, "että satunnaisista tapaamisista saa voimaa. Noin niin kuin selväkielellä."
Hän pohtii vähän aikaa ja painaa sitten molemmat kätensä kevyesti pöydän pintaan. "Taidat olla oikeassa - satunnaisista tapaamisista saa voimaa."
Lainaus on edellisessä merkinnässä ylistämästäni Haruki Murakamin Kafka rannalla -kirjasta. Minusta tuo on ihana ja hyvin paikkansa pitävä ajatus: miten hyvä mieli tuleekaan siitä, kun vaihtaa hississä muutaman sanan naapurin kanssa tai kaupan kassan kanssa tulee puhuttua muutakin kuin pakolliset kiitokset ja olehyvät - ihan lyhyt kohtaaminen tuntemattoman kanssa voi valaista koko päivän.
Minä nyökkään. Nyök nyök nyök - näköjään minusta ei muuhun olekaan. Mutta mitä tuohon pitäisi sanoa?
"Miten se jälkiosa menikään?" hän kysyy.
"Ai mikä jälkiosa?"
"Sen hyvä kumppani -jutun jälkeen. Miten se sanonta jatkuu? Minä en muista. En ollut erityisen hyvä äidinkielessä."
"Kotona hyvät naapurit", minä sanon.
"Matkalla hyvä kumppani, kotona hyvät naapurit", hän toistaa vielä varmuuden vuoksi. Jos hänellä olisi kynä ja paperia, en yhtään ihmettelisi, vaikka hän kirjoittaisi sen muistiin. "Mitä se sitten noin niin kuin selväkielellä sanottuna tarkoittaa?"
Minä tuumailen. Ajatusten kokoaminen ottaa aikansa, mutta hän odottaa kärsivällisesti.
"Luultavasti se tarkoittaa sitä", minä sanon, "että satunnaisista tapaamisista saa voimaa. Noin niin kuin selväkielellä."
Hän pohtii vähän aikaa ja painaa sitten molemmat kätensä kevyesti pöydän pintaan. "Taidat olla oikeassa - satunnaisista tapaamisista saa voimaa."
Lainaus on edellisessä merkinnässä ylistämästäni Haruki Murakamin Kafka rannalla -kirjasta. Minusta tuo on ihana ja hyvin paikkansa pitävä ajatus: miten hyvä mieli tuleekaan siitä, kun vaihtaa hississä muutaman sanan naapurin kanssa tai kaupan kassan kanssa tulee puhuttua muutakin kuin pakolliset kiitokset ja olehyvät - ihan lyhyt kohtaaminen tuntemattoman kanssa voi valaista koko päivän.
torstai 28. huhtikuuta 2011
Ei nimi bändiä pahenna
Aikaisemmin kirjoitin levyjen nimistä, joista pidän. Tässä eräänä iltana päädyin pohtimaan myös bändien nimiä ja niiden parhaimmistoa.
Alamaailman vasarat on minusta jos ei maailman niin ainakin Suomen hienoin bändin nimi. Se vaan kuulostaa niin hyvältä! Siinä on paljon samaa kuin "alavilla mailla hallanvaara" -lauseessa, joka kuulemma monen ulkomaalaisen korvaan kuulostaa erityisen kauniilta (minä pidän siitä myös). Orkesterilla on myös hienosti nimettyjä levyjä: Vasaraasia, Kinaporin kalifaatti ja Huuro Kolkko.
Samuli Putron sanallista lahjakkuutta olen hehkuttanut täällä - liekö hänen keksimänsä myös mitä mainioin bändin nimi Zen Café. Se ei tosin kuulosta suomenkielistä rockia soittavalta bändiltä, ennemminkin joltain hämyisältä jazz-orkesterilta tai liikaa sieniä syöneiden hippiprogehörhöjen kokoonpanolta. Zen Cafén paras levyn nimi on Ua ua - älkää kysykö miksi, en osaa vastata.
Ismo Alangolla on ollut useampi hyväniminen bändi: Hassisen kone on oiva punk-bändin nimi (vaikkei bändi sitten kovin punk ollutkaan) ja hauska myös tarinansa takia: nimi on lainattu joensuulaiselta kodinkoneliikkeeltä, jonka omistaja ei ilmaisesta mainoksesta ilahtunut vaan vaihtoi liikkeensä nimen. Sielun veljet on hieno ja jotenkin kuvaava nimi kyseiselle bändille. 1990-luvun alussa Alangolla oli bändi nimeltä Tuonelan lukio, joka myös on minusta kaunis. Tykkään tuonela-sanasta muissakin yhteyksissä. Ja onhan Alanko julkaissut myös Hallanvaara-nimisen levyn, kaunis nimi silläkin!
Ulkomaisista yhtyeistä nimeltään hienoimpia ovat ainakin Queens of the Stone Age ja Nirvana. Ensimmäistä en oikein osaa selittää, se vaan kuulostaa hyvältä ja sopii juuri sille bändille, jälkimmäinen taas on yksinkertaisesti kaunis sana. Pidän myös Alice in Chainsin ja Procol Harumin soundista. (Piti ihan tarkistaa Wikipediasta, mitä Procol Harum tarkoittaa: Nimi tuli erään ystävän kissan mukaan. Nimi on luultavasti väärinkirjoitettu muoto latinankielisestä fraasista Procul Harum ("näiden asioiden takana"). Kissa nimeltä Procol Harum, siinäpä vasta tyyliä!)
30 days of books -haasteessa on tulossa myöhemmin aiheeksi myös kaunein kirjan nimi, joten teema jatkuu. :)
Alamaailman vasarat on minusta jos ei maailman niin ainakin Suomen hienoin bändin nimi. Se vaan kuulostaa niin hyvältä! Siinä on paljon samaa kuin "alavilla mailla hallanvaara" -lauseessa, joka kuulemma monen ulkomaalaisen korvaan kuulostaa erityisen kauniilta (minä pidän siitä myös). Orkesterilla on myös hienosti nimettyjä levyjä: Vasaraasia, Kinaporin kalifaatti ja Huuro Kolkko.
Samuli Putron sanallista lahjakkuutta olen hehkuttanut täällä - liekö hänen keksimänsä myös mitä mainioin bändin nimi Zen Café. Se ei tosin kuulosta suomenkielistä rockia soittavalta bändiltä, ennemminkin joltain hämyisältä jazz-orkesterilta tai liikaa sieniä syöneiden hippiprogehörhöjen kokoonpanolta. Zen Cafén paras levyn nimi on Ua ua - älkää kysykö miksi, en osaa vastata.
Ismo Alangolla on ollut useampi hyväniminen bändi: Hassisen kone on oiva punk-bändin nimi (vaikkei bändi sitten kovin punk ollutkaan) ja hauska myös tarinansa takia: nimi on lainattu joensuulaiselta kodinkoneliikkeeltä, jonka omistaja ei ilmaisesta mainoksesta ilahtunut vaan vaihtoi liikkeensä nimen. Sielun veljet on hieno ja jotenkin kuvaava nimi kyseiselle bändille. 1990-luvun alussa Alangolla oli bändi nimeltä Tuonelan lukio, joka myös on minusta kaunis. Tykkään tuonela-sanasta muissakin yhteyksissä. Ja onhan Alanko julkaissut myös Hallanvaara-nimisen levyn, kaunis nimi silläkin!
Ulkomaisista yhtyeistä nimeltään hienoimpia ovat ainakin Queens of the Stone Age ja Nirvana. Ensimmäistä en oikein osaa selittää, se vaan kuulostaa hyvältä ja sopii juuri sille bändille, jälkimmäinen taas on yksinkertaisesti kaunis sana. Pidän myös Alice in Chainsin ja Procol Harumin soundista. (Piti ihan tarkistaa Wikipediasta, mitä Procol Harum tarkoittaa: Nimi tuli erään ystävän kissan mukaan. Nimi on luultavasti väärinkirjoitettu muoto latinankielisestä fraasista Procul Harum ("näiden asioiden takana"). Kissa nimeltä Procol Harum, siinäpä vasta tyyliä!)
30 days of books -haasteessa on tulossa myöhemmin aiheeksi myös kaunein kirjan nimi, joten teema jatkuu. :)
perjantai 22. huhtikuuta 2011
Sinä olet parasta mitä on sattunut
Egotrippi on yksi lempibändeistäni, mutta kappaleiden tekstit eivät koskaan ole erityisemmin kiinnittäneet huomiotani. Niissä on kyllä paikoitellen hyviä juttuja, mutta toisaalta myös välillä häiritseviä kömpelyyksiä (joista en nyt tähän hätään keksi yhtään esimerkkiä). Tämä Mian laulun teksti on karvat pystyyn nostattavan kaunis - laulaisipa joku joskus minullekin noin!
Sä oot nähnyt mut
mustelmat, arven jokaisen
Sä oot nähnyt mut
valvotut yöt ja painajaiset
Sä oot nähnyt mut
rakastanut vaikka
ansainnut ois en
Sinä olet parasta mitä on sattunut
Sinä olet parasta mitä on sattunut
(Egotrippi: Mian laulu)
Kun etsin Mian laulua You Tubesta (ei löytynyt) niin törmäsin Egotripin versioon Leevi & The Leavingsin Rin Tin Tinistä. Gösta Sundqvistista pitääkin joskus kirjoittaa oma merkintä, monissa Leevi & The Leavingsin biiseissä on nimittäin todella hienoja tekstejä kaikkien pikkutuhmuuksien seassa.
Egotrippi on tänään keikalla Lutakossa - sinne siis!
Sä oot nähnyt mut
mustelmat, arven jokaisen
Sä oot nähnyt mut
valvotut yöt ja painajaiset
Sä oot nähnyt mut
rakastanut vaikka
ansainnut ois en
Sinä olet parasta mitä on sattunut
Sinä olet parasta mitä on sattunut
(Egotrippi: Mian laulu)
Kun etsin Mian laulua You Tubesta (ei löytynyt) niin törmäsin Egotripin versioon Leevi & The Leavingsin Rin Tin Tinistä. Gösta Sundqvistista pitääkin joskus kirjoittaa oma merkintä, monissa Leevi & The Leavingsin biiseissä on nimittäin todella hienoja tekstejä kaikkien pikkutuhmuuksien seassa.
Egotrippi on tänään keikalla Lutakossa - sinne siis!
lauantai 9. huhtikuuta 2011
Jos päivät valuu hukkaan niin yöt ne vasta onkin*
Mä en usko rakkauteen
Mä en tahdo kuulla
että sinä uskot niin
Mä en tahdo luulla
että tämä kestäisi
no viikon taikka kaksi
Mä en tahdo enempää
siis tilaa jo se taksi
(Zen Café: Taxi)
Samuli Putro on ollut Zen Cafén alkuajoista lähtien yksi lempisanoittajistani. Romuna-levy ei vielä herättänyt kiinnostusta, mutta kakkoslevy Idiootti kolahti kovemmin, varsinkin tuo Taxi-biisi ja sen teksti kaikessa tylyydessään. Putron sanoituksissa oli tuoreutta ja räväkkyyttä, joka tuntui raikkaalta vuosikausia suomirokkia hallinneen ruutupaitalyriikan seassa. (Tähän väliin disclaimer: Pauli Hanhiniemi on myös loistava sanoittaja, samoin Martti Syrjä omassa tyylilajissaan, eli ei ole tarkoitus mitenkään dissata ruutupaitaa käyttäviä suomirokkareita.)
Yks kaks Virpi kiinnostaa sua
enemmän kuin ennen
Samat ilmeet, samat liikkeet
mutta jotain muuttunut on
sillä kun sen kohtaat sattumalta
keskiyöllä narikassa
tuntuu aivan niin kuin joku
potkis sua naamaan
(Zen Café: Virpi)
Ua ua on edelleen suosikkini Zen Cafén levyistä. Sen jälkeen ilmestyneellä Helvetisti järkeä -levyllä oli vielä helmiä (kuten bändin koko uran paras biisi Eipä tiennyt tyttö), mutta sen jälkeen kasvoimme erillemme. Myöhempien levyjen radiossa soineet biisit eivät napanneet sitten yhtään, eivät musiikillisesti eivätkä tekstien kautta (saan allergisen reaktion jo joidenkin biisen nimistä, kuten "Tahdon halvan naisen" tai "Rakastele mua"), eikä levyihin kiinnostanut sen tarkemmin tutustua. Olin lähinnä helpottunut kun bändi hajosi, niin väsyneeltä ja paikalleen juuttuneelta se ehti kuulostaa monen vuoden ajan.
Tiedäthän että pysyn
tässä vierelläsi
maailman tappiin asti
Vaikka tää nuoruutemme
kesii väistämättä
ja vaipuu vanhuuteen
(Samuli Putro: Mitäpä jos)
Niinpä Samuli Putron ensimmäinen soololevy Elämä on juhla oli todella positiviinen yllätys. En odottanut siltä mitään, oikeastaan olin aikonut ignoroida levyn täysin ("kun se on kuitenkin sitä samaa kuraa kuin Zen Café loppuaikoinaan"). Olin kuitenkin sen verran utelias että klikkasin netissä Elämä on juhla-biisin videon pyörimään - ja olin välittömästi myyty: hieno biisi, hieno teksti, hieno video. Taas tuli tunne, että Putro on parasta ja virkistävintä mitä suomenkielissä rockissa on tapahtunut vuosiin.
Viime kuussa ilmestyi Samuli Putron toinen soololevy, Älä sammu aurinko. Se on kepeämpi, rennompi ja, hmm, jotenkin huolimattomampi kuin edellinen levy. Kyllä sillekin levylle silti hyviä biisejä ja tekstejä mahtuu, ja niiden lisäksi kesäistä tunnelmaa - levy onkin omistettu "onnellisen kesän muistolle".
Tänä iltana Samuli Putro on keikalla Jyväskylän Lutakossa. Suosittelen!
*otsikko on Zen Cafén biisistä Surullinen aina.
Mä en tahdo kuulla
että sinä uskot niin
Mä en tahdo luulla
että tämä kestäisi
no viikon taikka kaksi
Mä en tahdo enempää
siis tilaa jo se taksi
(Zen Café: Taxi)
Samuli Putro on ollut Zen Cafén alkuajoista lähtien yksi lempisanoittajistani. Romuna-levy ei vielä herättänyt kiinnostusta, mutta kakkoslevy Idiootti kolahti kovemmin, varsinkin tuo Taxi-biisi ja sen teksti kaikessa tylyydessään. Putron sanoituksissa oli tuoreutta ja räväkkyyttä, joka tuntui raikkaalta vuosikausia suomirokkia hallinneen ruutupaitalyriikan seassa. (Tähän väliin disclaimer: Pauli Hanhiniemi on myös loistava sanoittaja, samoin Martti Syrjä omassa tyylilajissaan, eli ei ole tarkoitus mitenkään dissata ruutupaitaa käyttäviä suomirokkareita.)
Yks kaks Virpi kiinnostaa sua
enemmän kuin ennen
Samat ilmeet, samat liikkeet
mutta jotain muuttunut on
sillä kun sen kohtaat sattumalta
keskiyöllä narikassa
tuntuu aivan niin kuin joku
potkis sua naamaan
(Zen Café: Virpi)
Ua ua on edelleen suosikkini Zen Cafén levyistä. Sen jälkeen ilmestyneellä Helvetisti järkeä -levyllä oli vielä helmiä (kuten bändin koko uran paras biisi Eipä tiennyt tyttö), mutta sen jälkeen kasvoimme erillemme. Myöhempien levyjen radiossa soineet biisit eivät napanneet sitten yhtään, eivät musiikillisesti eivätkä tekstien kautta (saan allergisen reaktion jo joidenkin biisen nimistä, kuten "Tahdon halvan naisen" tai "Rakastele mua"), eikä levyihin kiinnostanut sen tarkemmin tutustua. Olin lähinnä helpottunut kun bändi hajosi, niin väsyneeltä ja paikalleen juuttuneelta se ehti kuulostaa monen vuoden ajan.
Tiedäthän että pysyn
tässä vierelläsi
maailman tappiin asti
Vaikka tää nuoruutemme
kesii väistämättä
ja vaipuu vanhuuteen
(Samuli Putro: Mitäpä jos)
Niinpä Samuli Putron ensimmäinen soololevy Elämä on juhla oli todella positiviinen yllätys. En odottanut siltä mitään, oikeastaan olin aikonut ignoroida levyn täysin ("kun se on kuitenkin sitä samaa kuraa kuin Zen Café loppuaikoinaan"). Olin kuitenkin sen verran utelias että klikkasin netissä Elämä on juhla-biisin videon pyörimään - ja olin välittömästi myyty: hieno biisi, hieno teksti, hieno video. Taas tuli tunne, että Putro on parasta ja virkistävintä mitä suomenkielissä rockissa on tapahtunut vuosiin.
Viime kuussa ilmestyi Samuli Putron toinen soololevy, Älä sammu aurinko. Se on kepeämpi, rennompi ja, hmm, jotenkin huolimattomampi kuin edellinen levy. Kyllä sillekin levylle silti hyviä biisejä ja tekstejä mahtuu, ja niiden lisäksi kesäistä tunnelmaa - levy onkin omistettu "onnellisen kesän muistolle".
Tänä iltana Samuli Putro on keikalla Jyväskylän Lutakossa. Suosittelen!
*otsikko on Zen Cafén biisistä Surullinen aina.
torstai 24. maaliskuuta 2011
Ulkomusiikillisia seikkoja
Minulla on lempilevyjen lisäksi myös lempilevynnimiä. Saatan pitää todella paljon jonkun levyn nimestä, vaikka en välttämättä pitäisi levyn sisältämästä musiikista. Yksi levy, jossa sekä sisältö että nimi ovat kohdallaan, on PJ Harveyn To Bring You My Love. Se on minusta aivan täydellisen kaunis levyn nimi. Mewin And the Glass Handed Kites on upea levyn nimi, mutta yhtyeen musiikki ei minulle kolahda. Suzanne Vegan Nine Objects of Desire kuulostaa jännittävältä ja houkuttelevalta, PJ Harveyn Is This Desire? hiukan hämmentävältä ja salaperäiseltä. Nick Cave & The Bad Seedsin No More Shall We Part on myös hieno. Pidän runollisista ja vähän arvoituksellisista nimistä, sellaisista joissa ajatus jää avoimeksi. Turhan usein levyjen nimet ovat lyhyitä, ytimekkäitä ja tylsiä, kuten So, Us ja Up. (Ei minulla ole mitään Peter Gabrielia vastaan, pidän noidenkin levyjen sisällöstä.)
Haluaisin tähän loppuun kertoa Peter Gabrielin levyihin liittyvän vitsin, mutta en valitettavasti muista sitä kokonaan. Puolikasta vitsiä ei kannata kertoa, vaikka muistaisikin siitä sen hauskemman eli loppupuolen.
Haluaisin tähän loppuun kertoa Peter Gabrielin levyihin liittyvän vitsin, mutta en valitettavasti muista sitä kokonaan. Puolikasta vitsiä ei kannata kertoa, vaikka muistaisikin siitä sen hauskemman eli loppupuolen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



