sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Päivä 7: Aliarvostetuin kirja

Tämä on aivan kauhean vaikea aihe, en milllään meinaa keksiä mikä voisi olla mielestäni aliarvostetuin kirja. En ylipäänsä mieti ovatko lukemani kirjat arvostettuja vai eivät, enkä todellakaan valikoi lukemisiani sen perusteella.

Aliarvostettuja ovat monet genret, kuten chick-lit, kauhu ja fantasia (tosin fantasian arvostus on viime vuosina lisääntynyt paljolti Harry Potterin ansiosta). Myös lastenkirjoja väheksytään helposti, koska ne ovat "vain" lastenkirjoja ja lapsillehan kelpaa mikä vaan (näin tuntuu moni ajattelevan). Samasta syystä jotkut tuntuvat ajattelevan, että lastenkirjan kirjoittaminen on niin helppoa, että siihen pystyy kuka tahansa julkkis tai pop-tähti - ja samalla myös oletetaan että julkkiksien kirjoittamat kirjat ovat aina automaattisesti huonoja. En ole itse lukenut esimerkiksi Madonnan kirjoittamia lastenkirjoja, joten en osaa niiden tasokkuutta kommentoida, mutta ainakin niitä on helppo aliarvioida juuri siksi, että ne ovat popparin kirjoittamia. Myös Kata Kärkkäinen, ei kun Katariina Souri, on saanut paljon kuraa niskaansa sen takia, että eihän playboy-malli voi osata kirjoittaa romaaneja. Itse olen viihtynyt hänen kirjojensa parissa ihan mukavasti, kyllä tässä maassa paljon huonompiakin teoksia julkaistaan.

En tämän pohdiskelunkaan jälkeen osaa valita yhtä yksittäistä kirjaa, vaan täten julistan aliarvostetuimmiksi kirjoiksi lastenkirjat sekä viihdekirjat (esim. chick-lit ja muu "hömpäksi" tai "kevyeksi kirjallisuudeksi" luokitellut kirjat). Ei kaiken kirjallisuuden tarvitse olla syvällistä ja vakavaa, kyllä ihmiset tarvitsevat leivän lisäksi myös niitä sirkushuveja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti