Olen aina ollut vähän erakkoluonne ja yksinäinen susi, joten samastun helposti hahmoihin, jotka ovat jotenkin ulkopuolisia. Lapsena en muuten ollut kovinkaan innokas tyttökirjojen lukija, mutta L.M. Montgomeryn Pieni runotyttö tuli luettua useampaan kertaan. Samastuin aika vahvasti päähenkilöön, kirjoittamista harrastavaan Emiliaan, joka jää orvoksi ja joutuu muuttamaan ankaran Elisabet-tätinsä luo Uuden Kuun kartanoon. Kirjan tunnearvoa lisäsi se, että äitini oli kouluaikoinaan voittanut sen palkintona kirjoituskilpailusta, ja minä tietysti halusin seurata äidin ja Emilian jalanjälkiä lahjakkaana kirjoittajana.
Tomek Tryznan Tyttö Ei-kukaan -kirjan päähenkilön Marian kanssa tunsin myös vahvaa yhteenkuuluvuutta. Marian perhe muuttaa Puolan maaseudulta kaupunkiin tytön ollessa teini-ikäinen. Uudessa koulussa ei ole helppo löytää ystäviä, ja Maria on aika hukassa myös itsensä kanssa yrittäessään löytää omaa rooliaan aivan eri maailmassa kasvaneiden koulukavereiden joukossa. Luin kirjan vasta joskus yli parikymppisenä, mutta silti samastuin Mariaan ja hänen ulkopuolisuuden tunteisiinsa.
Tuorein samaistumiskohteeni on Stieg Larssonin Millennium-trilogian Lisbet Salander. En ole (ihan) yhtä rankka kuin Lisbet, mutta hänkin on selvästi ulkopuolinen ja omia polkujaan kulkeva hahmo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti