Irène Némirovsky: Veren polte

Tutustuin ja saman tien ihastuin Irène Némirovskyyn muutama vuosi sitten, kun sain BookCrossingin kautta käsiini pienen helmen, sekä kanneltaan että sisällöltään upean Tanssiaiset-romaanin. Se kiersi Suomea kirjarinkinä ja keräsi kehuja lähes kaikilta lukijoiltaan (niitä voi lukea täältä). Heti perään luin myös novellikokoelman Sunnuntai ja muita novelleja, josta myös tykkäsin tosi paljon. Sitten tuli jonkinlainen kyllästymispiste vastaan, ja päätin pitää pienen tauon Némirovskyn lukemisessa, vaikka David Golder odottelikin hyllyssä vuoroaan. Tauko vähän venähti, ja olin jo ehtinyt unohtaa kuinka taitava Némirovsky onkaan, kunnes kirjastossa törmäsin Veren polte -romaaniin.

Tarinan kertoja Silvio palaa kotikyläänsä Ranskan maaseudulle monien ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen. Elämä kylässä vaikuttaa rauhalliselta ja hiljaiselta. Erityisesti Silviolle läheisen Érardien perheen elämä on mallillaan: tytär Colette on menossa naimisiin lempeän ja ujonpuoleisen Jeanin kanssa, ja nuoripari toivoo tulevaisuudelta samanlaista onnea ja seesteisyyttä kuin Coletten vanhemmilla Hélènellä ja Francoisilla, joiden rakkaus on pitkän avioliiton aikana näyttänyt vain syvenevän.

Pientä kohua ja aihetta juoruihin kylällä antaa erään vanhan ja varakkaan tilallisen nuori ja kaunis vaimo, Brigitte.Hän on taustaltaan ottolapsi, pohjimmiltaan samaa kastia kuin tytöt, jotka ovat tulleet sosiaalihuollon kautta piioiksi tiloille. Silti Brigittessä on ylpeyttä ja omanarvontuntoa, hän ei vaikuta välittävän kyläläisten puheista eikä vaivaudu edes suuremmin peittelemään suhdettaan toiseen mieheen.

Kun soittajat pitivät taukoa, kuulin auton käynnistyvän ja lähtevän kohti Moulin-Neufia nuoripari mukanaan. Etsin katseellani Brigitte Declosia tanssivien parien seasta. Hän tanssi nuoren pitkän tumman miehen kanssa. Ajattelin aviomiestä. Olipa varomaton. Mutta epäilemättä viisas omalla tavallaan. Hän lämmittää vanhaa ruumistaan höyhentäkin alla ja vanhaa sieluaan omistuskirjoilla sillä aikaa kun hänen vaimonsa nauttii nuoruudestaan.

Eräänä iltana Silvio on vierailulla Brigitten ja tämän aviomiehen tilalla, kun eräs kylän pikkupojista toimittaa uutisen, että Coletten mies Jean on kuollut. Hän on pudonnut kotiinsa vievältä sillalta ja hukkunut. Silvio aavistaa heti, ettei kyseessä ole onnettomuus. Kylän näennäisen rauhan alle kätkeytyykin voimakkaita tunteita, sitä veren poltetta, jota Silviokin on omassa nuoruudessaan kokenut.

Némirovskyn teksti muistuttaa tarinan sisältöä: se on hyvin hillittyä ja tasaista, mutta rivien välissä sanotaan paljon. En tarkoita että kerronta olisi jotenkin vaikeatajuista, mutta lukemiseen ja varsinkin henkilöihin pitää keskittyä, että ymmärtää heidän toimintaansa. Némirovsky kertoo pienillä, yksinkertaisilla lauseilla suuria asioita ja henkilöhahmojen olemus aukenee pikkuhiljaa. Tässä kirjassa erityisesti Silvio on mielenkiintoinen hahmo; hän ei kertojan roolissa paljasta itsestään kovinkaan paljoa, vaikka on muiden kyläläisten suhteen varsin tarkkanäköinen.

Hieno kirja, hieno kirjailija. Némirovskysta tekee suomalaisittain kiinnostavan myös se, että hän aikoinaan pakeni perheensä kanssa Venäjän vallankumousta Suomen ja Ruotsin kautta Ranskaan. Sunnuntai ja muita novelleja -kokoelmassa on parikin Suomeen liittyvää novellia. Jännä on muuten myös tämän Veren poltteen tarina (Gummeruksen sivuilta):

Irène Némirovskyn jäämistöä alettiin perusteellisesti tutkia postuumisti julkaistun Ranskalaisen sarjan huikean menestystarinan jälkeen. Ranskan kirjallisuusarkistoon hylätystä pahvilaatikosta löytyi yllättäen pieni helmi: Veren poltteen pienen pienellä käsialalla kirjoitettu julkaisematon käsikirjoitus. Némirovsky oli kirjoittanut pienoisromaanin sodanaikaisessa pakopaikassaan samoihin aikoihin kun hän kirjoitti Ranskalaista sarjaa. Klassinen ja tyylipuhdas pienoisromaani on nähty eräänlaisena peilinä Ranskalaisen sarjan toiselle osalle ”Dolce”.

Ranskalainen sarja on hyllyssä odottamassa lukuvuoroaan, pitääkin lukea se pian!

Irène Némirovsky: Veren polte (Gummerus 2008)

Käännös Anna-Maija Viitanen

168 sivua